Venäjä teki lauantain vastaisena yönä drooni- ja ohjusiskuja Ukrainan pääkaupunkiin Kiovaan, kertovat ukrainalaisviranomaiset.

Kiovan pormestari Vitali Klitshko kertoo viestipalvelu Telegramissa, että iskuissa haavoittui ainakin kahdeksan ihmistä, joista kolme vietiin sairaalaan. Lisäksi iskut vahingoittivat rakennuksia sekä aiheuttivat tulipaloja.

Sekä Yhdysvallat että EU ilmoittivat aiemmin tällä viikolla uusista Venäjän vastaisista pakotteista.

Britannian pääministerin Keir Starmerin mukaan Ukrainaa tukevat maat pyrkivät saamaan Venäjän öljyn ja kaasun pois globaaleilta markkinoilta.

Starmer kertoi asiasta perjantaina tiedotustilaisuudessa niin sanotun halukkaiden koalition kokouksen jälkeen. Kokouksessa Ukrainaa tukevien maiden johtajat keskustelivat Ukrainan tukemisesta ja puolustamisesta.

Starmerin mukaan koalitio aikoo jatkaa Venäjän ja presidentti Vladimir Putinin painostamista.

Etänä kokoukseen osallistunut presidentti Alexander Stubb sanoi viestipalvelu X:ssä kokouksen jälkeen, että painetta Venäjää kohti on lisättävä. Lisäksi Stubb sanoi, että EU:n, Yhdysvaltojen ja Britannian pakotepäätökset heikentävät merkittävästi Venäjää.