Työeläkeyhtiöt Varma ja Ilmarinen luonnehtivat eläkesijoitustensa kehitystä vahvaksi perjantaina julkaistuissa tulosraporteissa.
Tuottovertailussa Ilmarinen veti tällä kertaa hieman pidemmän korren. Sen sijoitukset kerryttivät tammi-syyskuussa 4,8 prosentin tuoton, kun Varman vastaava luku oli 4,5 prosenttia.
Kummankin yhtiön sijoitussalkun markkina-arvo kohosi uudelle ennätystasolle. Ilmarisella sijoitusten arvo oli syyskuun lopussa 65,7 miljardia euroa ja Varmalla 66,7 miljardia euroa.
Varman toimitusjohtaja Risto Murto sanoo, että sijoitusmarkkinat ovat säilyneet vakaina epävarmassa geopoliittisessa ja taloudellisessa ympäristössä. Hänen mukaansa sijoittajien luottamus talouteen on ollut korkeampi kuin kuluttajien luottamus.
– Suomen talouden ja sijoitusmarkkinoiden välinen ristiriita on tällä hetkellä poikkeuksellisen selvä, Murto sanoo tiedotteessa.
Varman sijoitusten tuottokärjessä olivat nimenomaan suomalaiset osakkeet, joiden arvo nousi reilut 20 prosenttia. Ero muuhun markkinaan kuitenkin kapeni kesän ja syksyn mittaan.
Kaikkien Varman omistamien noteerattujen osakkeiden arvo nousi tammi–syyskuussa kymmenen prosenttia.
Osakemarkkinat nousseet voimakkaasti keväästä
Varman varatoimitusjohtaja Markus Aho toteaa, että osakemarkkinat ovat kevään säikähdyksen jälkeen nousseet voimakkaasti ja yhtäjaksoisesti.
– Kesän ja syksyn aikana inflaatio, työllisyys ja teollinen kysyntä ovat kehittyneet odotuksiin nähden suotuisasti. Yhdysvalloissa talouden kasvu perustuu tekoälyyn liittyvään innostukseen ja datakeskusinvestointeihin, Aho kertoo tiedotteessa.
Varma myös lisäsi sijoituksiaan kasvuyhtiöissä sijoittamalla tammi–syyskuun aikana neljään suomalaiseen kasvuyhtiöön. Varma kertoo, että listaamattomat sijoitukset ovat kiinteä osa eläkeyhtiön sijoitustoimintaa. Yhtiön mukaan ne palvelevat myös tulevaa eläkeuudistusta.
Ilmarisen sijoitustuottoja kasvattivat erityisesti osake- ja korkosijoitukset. Sen sijaan kiinteistösijoitusten tuotto jäi vaisummaksi.
– Vuotta ovat leimanneet geo- ja kauppapoliittiset jännitteet ja yleinen epävarmuus taloudessa ja sijoitusmarkkinoilla. Kevään jälkeen kauppa- ja valtapolitiikkaan liittyvä epävarmuus on kuitenkin laskenut muun muassa solmittujen kauppasopimusten myötä, kommentoi Ilmarisen toimitusjohtaja Mikko Mursula tiedotteessa.