Maarakennus- ja metsäalan koneyrittäjien yrittäjä- ja työnantajajärjestö Koneyrittäjät vaatii valtiovaltaa turvaamaan polttoainejakelun toimivuuden kattavasti Suomessa.

Puheenjohtaja Markku Suominen puhui asiasta avatessaan järjestön liittokokouksen lauantaina Kuopiossa.

Järjestö on huolissaan erityisesti polttoöljyn jakelun kattavuudesta.

Koneyrittäjien tiedotteen mukaan Itä- ja Pohjois-Suomessa polttoöljyn jakeluverkko on varsin harva. Polttoaineyhtiö Teboilin polttoöljyn jakelun keskeytyminen merkitsisi pidempiä toimitus- ja tankkausmatkoja monille koneyrittäjille kasvattaen näin kustannuksia.

Järjestö sanoo, että asiakkaiden on varauduttava urakointikustannusten äkilliseen nousuun.

– Nämä äkillisesti aiheutuvat kustannukset joudutaan ottamaan palveluiden hinnoittelussa huomioon. Tämä on asiakastahojen ymmärrettävä, tiedotteessa sanotaan.

Järjestö esittää, että nykyisten Teboil-ketjun yrittäjien tulisi voida siirtyä toisten jakeluketjujen piiriin, jotta polttoaineiden jakeluverkon kattavuus voitaisiin säilyttää.

Järjestön mukaan kohtuuton tilanne

STT kertoi keskiviikkona, että valtion enemmistöomistama energiayhtiö Neste on keskeyttänyt polttoaineiden toimittamisen Teboilille. Perjantaina Teboil-kauppiaiden yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Mikko Raitinpää kuitenkin kertoi STT:lle, että Teboil on ollut yhteydessä yrittäjiin ja viestinyt polttoaineiden riittävän.

Koneyrittäjien mukaan Nesteen päätöksen mahdollisten vaikutusten sälyttäminen yksittäisten koneyrittäjien kontolle olisi joka tapauksessa kohtuutonta. Järjestön mukaan päätös juontaa juurensa kansainvälisistä pakotetoimista.

Yhdysvallat kertoi keskiviikkona asettavansa pakotteita venäläisille öljyjäteille Rosneftille ja Lukoilille. Viime viikolla taas Britannian hallitus kertoi asettavansa uusia Venäjä-pakotteita, jotka kohdistuvat samoihin yhtiöihin. STT ei ole saanut suoraa vahvistusta siitä, että Nesteen polttoainetoimitusten keskeytys johtuisi näistä talouspakotteista.

Nesteen viestinnästä kerrottiin STT:lle aiemmin kuluneella viikolla, että yhtiö edelleen selvittää pakotteiden vaikutusta. Neste ei ole suostunut kommentoimaan tapauksen taustoja tarkemmin vedoten siihen, ettei yhtiö kommentoi asiakassuhteisiin liittyviä asioita.