HS-analyysi|Huippukokous avasi tietä sille, että EU voi näennäisesti sitoutua 90 prosentin päästövähennyksiin, mutta todelliset vähennykset ovat aivan jotain muuta, kirjoittaa HS:n EU-kirjeenvaihtaja Jarno Hartikainen.
Bryssel
Lue tiivistelmä
Tiivistelmä on tekoälyn tekemä ja ihmisen tarkistama.
EU-maat asettivat ehtoja uuden ilmastotavoitteen hyväksymiselle huippukokouksessa Brysselissä.
Maat asettivat kolme ehtoa uudelle 2040 ilmastotavoitteelle, mukaan lukien ’realistiset’ hiilinielutavoitteet.
Tavoitetta voidaan muuttaa myöhemmin ja päästövähennyksiä ulkoistaa EU:n ulkopuolelle.
Ympäristöministerit pyrkivät sopimaan 2040-tavoitteesta 4. marraskuuta.
EU-maat ovat vastahakoisia sitoutumaan komission esittämään 90 prosentin päästövähennystavoitteeseen vuodelle 2040. EU-huippukokous linjasi torstaina, että uudesta ilmastotavoitteesta voidaan sopia vain, jos siihen sisältyy merkittäviä pehmennyksiä.
Varsinaisesta numeraalisesta tavoitteesta huippukokous ei sopinut. Sen sijaan EU-johtajat kävivät keskustelun siitä, millä ehdoilla maat ovat valmiita sitoutumaan uusiin ilmastotavoitteisiin.
Keskustelu käytiin yllättävän hyvässä hengessä, sillä etukäteen tiedettiin, että maat ovat asiassa hyvin jakautuneita. Suomi on kannattanut 90 prosentin tavoitetta, mutta monissa maissa ilmapiiri on kääntynyt voimakkaasti ilmastopolitiikkaa vastaan. Ilmassa oli jopa pelkoa siitä, että yksimielisyyttä vaativista päätöslauselmista ei pystytä lainkaan sopimaan.
Keskuskauppakamarin ilmastoasiantuntija Teppo Säkkinen pitää lopputulosta olosuhteisiin nähden hyvänä.
”Linjaus oli näissä oloissa tärkeä, koska se avasi kaistan 2040-tavoitteen asettamiselle ja vahvistaa luottoa siihen, että EU:n suunta pitää turbulenssista huolimatta.”
EU-johtajat asettivat uudesta ilmastotavoitteesta sopimiselle kolme reunaehtoa.
Ensimmäinen on, että hiilinieluille asetetaan ”realistinen” tavoite, joka ottaa huomioon luonnonnieluihin kuten metsiin liittyvät epävarmuudet. Taustalla on hiilinielujen romahtaminen EU:ssa. Kun nykyisistä 2030-tavoitteista sovittiin, hiilinielujen oletettiin vahvistuvan, mutta ne ovatkin supistuneet 30 prosenttia.
Huippukokouksen kirjauksen mukaan nielutavoitteesta jääminen ”ei saa tapahtua muiden sektoreiden kustannuksella”. Kirjauksen merkityksestä oli kokouksen jälkeen epäselvyyttä, mutta tämän voi tulkita tarkoittavan, ettei nielutavoitteesta lipsuminen saa johtaa siihen, että muiden sektoreiden päästövähennystavoitteita vastaavasti kiristettäisiin.
On epäselvää, kuinka tämä voidaan toteuttaa niin, ettei EU samalla lipsuisi kokonaistavoitteestaan. Komission esittämä 90 prosenttia on nettotavoite, joka koostuu päästöistä ja päästöjä sitovista nieluista. Jos nielut supistuvat, mutta päästöt vastaavasti eivät laske, nettotavoitteeseen ei ylletä.
Toiseksi EU-johtajat sopivat, että ilmastotavoitetta voidaan matkan varrella muuttaa.
Eritoten Puolan vaatimuksesta päätelmiin kirjattiin, että EU:n ilmastolakiin tuodaan välitarkastelupykälä, joka mahdollistaa 2040-tavoitteen arvioimisen ”ottaen huomioon tuoreimman tieteellisen tiedon, teknologisen kehityksen ja EU:n kilpailukyvyn haasteet ja mahdollisuudet”.
Milloin ja miten välitarkastelu tehdään on asia, joka selviää vasta jatkovalmistelussa.
Nähtäväksi myös jää, kuinka välitarkastelua aiotaan hyödyntää. Ilmastopolitiikan jarruttajille se tarjoaa argumentin sen puolesta, että 2040-tavoite pitäisi asettaa alemmas, koska sitä voidaan myöhemmin kiristää. Kirittäjille se on peruste asettaa tavoite ylemmäs, koska siitä voidaan hätätilanteessa joustaa.
Keskeinen kysymys on, mitä välitarkastelu tarkoittaa ilmastopolitiikan ennakoitavuudelle. Komissio on perustellut 2040-tavoitteen asettamista nimenomaan sillä, että yritykset tarvitsevat varmuutta investointipäätösten tueksi.
Kolmanneksi huippukokouksen päätelmät vihjaavat siihen suuntaan, että isompi osa EU:n ilmastotoimista voitaisiin ulkoistaa unionin ulkopuolisiin maihin.
Kun Euroopan komissio antoi esityksensä 2040-tavoitteeksi, se esitti, että 3 prosenttia päästövähennyksistä voitaisiin kattaa kansainvälisillä hiilikrediiteillä eli rahoittamalla päästövähennyksiä EU:n ulkopuolella. Ajatus on, että tämä voisi hillitä ilmastotoimien kustannuksia.
Loppupäätelmissä todetaan vain, että EU:n täytyy määritellä hiilikrediittien riittävä taso. Diplomaattien ja virkamiesten käytäväpuheissa kuitenkin spekuloidaan, että hiilikrediittien osuutta todennäköisesti kasvatetaan, kenties 5 prosenttiin. Näin EU:n omia nettopäästöjä koskeva vähennystavoite olisi 85 prosenttia.
Ilmastosopua yritetään vauhdittaa myös lupauksilla, jotka eivät suoraan liity 2040-tavoitteeseen.
Autoteollisuusmaat saivat komissiolta lupauksen, että vuonna 2035 voimaan tulevaa uusien polttomoottoriautojen myyntikieltoa arvioidaan uudelleen vielä tänä vuonna. Puola, Tšekki ja muut skeptikot saivat lupauksen siitä, että vuonna 2027 käynnistyvään liikenteen päästökauppaan tehdään muutoksia, jotka hillitsevät bensan hinnan nousua. Voi silti olla, että maat pitävät kiinni vaatimuksestaan, että päästökaupan voimaantuloa täytyy lykätä.
Lisäksi huippukokous linjasi, että eurooppalaista teollisuutta suojellaan ja tuetaan entistä voimakkaammin.
Monet yksityiskohdat ovat yhä auki, niistä keskeisimpänä päästövähennystavoitteen taso. Huippukokous ei 90 prosentin tavoitetta siunannut. Ensi viikon tiiviissä neuvotteluissa selviää, millaisilla myönnytyksillä enemmistö ilmastotavoitteen taakse löytyy.
Lopputulos voi olla kompromissi, joka päälle päin näyttää 90 prosentin tavoitteelta, mutta joka lähemmin tarkasteltuna on jotain muuta.
”Tänään saimme tuen kunnianhimoiselle ja pragmaattiselle ilmastotavoitteelle”, komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen muotoili huippukokouksen jälkeen.
Edessä on vaikeiksi arvioidut neuvottelut. EU-maiden ympäristöministereiden on tarkoitus sopia 2040-tavoitteesta kokouksessaan 4. marraskuuta.