Pääkirjoitus|Maailman myllerrys nosti kullan hinnan kattoon ja toi kultakauppiaat toreille ja parkkipaikoille. Nyt kultaryntäys voi olla lopuillaan.
Suomen talouden nykyisellä matalapaineella ei ole samanlaista nimeä kuin oli 1990-luvun lamalla tai vuonna 2007 alkaneella finanssikriisillä. Kasvot sillä kuitenkin on. Ne kuuluvat kippuraviiksiselle ja rusettikaulaiselle hahmolle, joka houkuttelee suomalaisia myymään kultansa matkailuautolla kiertävälle ostajalle.
Ennen tällä viikolla tapahtunutta sukellusta kullan hinta ehti nousta historiallisen korkealle. Lokakuun alussa kullan unssihinta rikkoi 4 000 dollarin haamurajan.
Maailmanmarkkinoiden vaikutukset ovat ulottuneet Suomen syrjäkylille asti, sillä suuri osa maailman kaikesta kullasta on ihmisten sormissa, kaulassa, korvissa ja suussa. Piironginlaatikossa viruneesta vanhasta vihkisormuksesta on voinut tänä vuonna saada yli kaksi kertaa enemmän kuin kymmenen vuotta sitten.
Mikään sijoituskohde kultakorut eivät silti ole. Nykyisen kultaryntäyksen voitot ovat kasautuneet kullan ostajille, joita voi hyvinkin verrata vanhojen aikojen kullanhuuhtojiin. He eivät kuitenkaan hae kultahippuja Lemmenjoelta vaan ostavat kultansa maakuntakaupunkien toreilta ja parkkipaikoilta.
Kullan kallistumisen taustalla on ollut poikkeuksellinen taloustilanne, jossa arvometallista on haettu turvaa tunnettuja ja tuntemattomia riskejä vastaan. Kullan hinta nousee yleensä maailmanlaajuisen epävarmuuden aikana, kun sijoittajat etsivät turvallisia sijoituskohteita.
Tällä kertaa epävarmuutta ovat ruokkineet sodat ja kauppasodat, erityisesti Kiinan ja Yhdysvaltojen välinen nokittelu. Monet keskuspankit ovat ostaneet kultaa, koska ne ovat halunneet hajauttaa omistuksiaan pois Yhdysvaltojen dollarista.
Suomen Pankki ei ole ostanut vaan myynyt. Vuodenvaihteessa pankki päätti kasvattaa valuuttavarantoja myymällä viisi tonnia kultaa 450 miljoonalla eurolla. Ajoitus olisi voinut olla aika lailla parempikin, sillä kullan hinnan nousu jyrkkeni selvästi Donald Trumpin päästyä presidenttinä kunnolla vauhtiin.
Viime vaiheessa kultaryntäykseen lähtivät myös pikavoittoja hakevat keinottelijat. Se puhalsi markkinoille suuren kuplan, joka on nyt puhkeamassa. Kullan hinnan kääntyminen laskuun on maailmalle hyvä uutinen: se kertoo, että sijoittajat uskovat pahimman olevan ohi. Voittoja uskalletaan taas hakea osakkeista ja muista parempien aikojen sijoituskohteista.