Vuoden luontokuva -kilpailun on voittanut valokuvaaja Ossi Saarisen otos ”Tassut”. Lähikuvassa komeilevat ilveksen paksukarvaiset tassut.
Kilpailun tuomaristo kuvaili voittokuvaa rohkeasti erilaiseksi. Onnekas lähiotos rikkoo perinteisen luontokuvan määritelmää. ”Tassut” erottui muiden tasokkaiden kuvien joukosta poikkeuksellisen aiheen ja hienon toteutuksen avulla.
– Siihen palasi mielellään kerta toisensa jälkeen. Omaleimainen sommittelu tuo jännitettä kuvaan, tuomaristo analysoi kuvan ansioita.
Kuvassa ei kokonaista ilvestä näy lainkaan, vaan topakat etujalat ja karvaiset tassut sammaloituneen puunrungon päällä. Otoksessa oli paljon onnea tai epäonnea mukana. Lähikuvaan valmistautumaton Saarinen kohtasi ilveksen yllättäen muutaman metrin päässä.
– Minulla oli matkassa vain 800 millimetrin objektiivi, ja olisin halunnut kuvata ilvestä kauempaa saadakseni myös ympäristöä samaan kuvaan. Pinnanmuodot ja kasvillisuus eivät kuitenkaan mahdollistaneet parempaan kuvauspaikkaan siirtymistä, enkä halunnut ottaa riskiä, että säikäytän ilveksen pois, Saarinen kertoo tiedotteessa.
Parhaat kuvat nähtävillä verkossa ja näyttelyssä
Ossi Saarinen kertoo kuvaavansa ilveksiä aina niiden omilla ehdoilla eikä houkuttele niitä kameran eteen. Tämän vuoden kilpailussa oli mukana ilveskuvia enemmän kuin koskaan aikaisemmin.
Suomen Luonnonvalokuvaajat ry:n järjestämään kilpailuun lähetettiin yhteensä yli 12 000 kuvaa yli 700 kuvaajalta. Palkinnot jaettiin yhteensä yhdeksässä sarjassa, ja voittokuva nousi nisäkkäiden kategoriasta.
Voittajalle myönnettiin 5 000 euron pääpalkinto, ja kaikkiaan palkintoina jaettiin yli 20 000 euroa. Kaikki palkitut kuvat ovat nähtävissä kilpailun verkkosivuilla.
Vuoden luontokuvasta ja muista palkituista kuvista kootaan myös näyttelykokonaisuus, joka kiertää Suomea seuraavan vuoden ajan.