Saksan lisäksi lintuinfluenssaa leviää muuallakin Euroopassa, muun muassa Puolassa ja Espanjassa.
Lintuinfluenssa leviää nyt nopeasti eri puolilla Saksaa, maan viranomaiset varoittivat perjantaina. Tautia on levinnyt sekä maatiloilla että luonnossa elävien lintujen keskuudessa.
Saksan maatalousministeri Alois Rainerin mukaa tartuntojen määrä on kasvanut erittäin nopeasti viimeisen kahden viikon aikana.
Erityistä huolta on aiheuttanut se, että lintuinfluenssaa on havaittu Saksassa ensimmäistä kertaa myös luonnonvaraisilla kurjilla.
Ympäristöjärjestö NABU arvioi, että yli 240 000 eläintä on jouduttu lopettamaan epidemian vuoksi. Saksan kansallinen eläintautien tutkimuskeskus FLI ei ole vahvistanut lukua.
Alueellisten viranomaisten mukaan noin 15 000 eläintä jouduttiin teurastamaan maatilalla Lounais-Saksassa torstaina.
Lintuinfluenssa leviää nopeasti muuallakin Euroopassa. Varhaisia tautitapauksia on raportoitu tänä syksynä ennätysmäärässä maita ainakin kymmeneen vuoteen. Suurin osa tapauksista on todettu Saksan lisäksi Puolassa ja Espanjassa.
Joillakin lintuinfluenssaviruksilla on kyky tarttua myös ihmisiin, mutta tartunnat ovat harvinaisia.
Lähteet: AFP, Reuters