Juontaja-toimittaja Miia Lahti työssään Radio 1:n studiossa. Kuva: Petteri Tuohinen / HS
Ylen radiokanavien muutokset ovat herättäneet kuulijoissa vahvoja tunteita. Neljä median tuntijaa pohtii, millaista radio-ohjelmaa Ylen pitäisi tehdä.
Suna Vuori: Punnittu puhe väistyy kontentin tieltä
Tapettina ja taustakohinanakin radio operoi hyvin henkilökohtaisella alueella. Se tulee yhdellä kotiin, toisella autoon, kolmannella työpaikalle eli osaksi arkea. Siksi muutokset ohjelmavirrassa ovat niin vaikeita: ne osuvat kuulijoiden turvallisuudentunteeseen ja horjuttavat luottamusta asioiden pysyvyyteen.
Ajassa, jossa ammattitaitoisesti toimitetut asiasisällöt kaikkialla vähenevät ja yhdentekevä ”kontentti” lisääntyy, Ylen Radio 1 on muodostanut ilmatilan, jossa keski-ikäinen, koulutettu, kulttuuria kuluttava arvoliberaali on voinut olla omiensa joukossa. Eikö meidän voisi vain antaa olla siellä, laatumediahaaveinemme, muita häiritsemättä?
Ilmeisesti ei. Hyvin pohjustetut puheohjelmat, huolellinen kieli, punnittu yhteiskunnallinen analyysi, klassinen musiikki – kaikki tämä on populististen trendien ajassa vahvassa vastatuulessa. Se että Yle uudistuksillaan seuraa näitä trendejä, tuntuu periksi antamiselta.
Julkisen palvelun Yleisradiolla pitäisi olla edes yksi kanava sivistäville ja syventäville sisällöille. Niistä vähin erin luopumalla ei hälvennetä vaan kasvatetaan poliittisesti tarkoitushakuista vastakkainasettelua ”eliitin” ja ”kansan” välillä. Kenen etua se palveleekaan?
Kirjoittaja on journalisti ja kulttuurialan viestintäyrittäjä.
Teppo Turkki: Radio on syvä ja intiimi media
Radion voima on kyky rakentaa henkilökohtainen, innostava ja lämmin suhde kuulijoihin. Ja olen aina ajatellut, että Ylen salaisin ase on klassinen musiikki.
Ranskalaisen France Culturen missio on kirkas: syvällisiä sisältöjä ja ääniä Ranskan ja maailman kulttuuriperinnöstä, uteliaita keskusteluja historiallisista, filosofisista, yhteiskunnallisista ja tieteellisistä teemoista.
Olen tehnyt satoja tunteja radio-ohjelmaa ja tiedän, kuinka syvä ja intiimi radio mediana on. Studiossa syntyi usein tunne yhteisestä matkasta kuulijan kanssa, radioystävyydestä, jossa peilattiin rinnakkain aikaa ja elämän virtaa.
Julkisen palvelun radion tulisi anteeksi pyytämättä vaalia suomalaista ja eurooppalaista kulttuuria. Olla foorumi nykykulttuurille, historiaa ja ympäröivää maailmaa heijastaville moniäänisille keskusteluille, radiodokumenteille, kirjallisuusdebateille ja kokeellisille radiotuotannoille.
Ylen Radio 1:n pitäisi olla ajan hermolla myös uutisten ja maailman murroksen suhteen. Kulttuurinen radiokanava kykenee tulkitsemaan uutisia omista näkökulmistaan ja ilmiöitä syventävällä otteella. Miksei Yle käynnistä klassisen musiikin kanavaa? Radio 1 keskittyisi puheohjelmiin, joissa otteena olisi sivistys, ajankohtainen terävyys ja radioilmaisun inhimillisyys.
Kirjoittaja on tutkija.
Timo Soini: Konservatiivinen kanava kiinnostaisi kaikkia
Yle on resursseiltaan ylivoimainen. Sillä on valtakunnallinen brändi, taajuudet ja kuuluvuus. Ei tarvitse kuin ajaa. Kenenkään ei tarvitse kanavaa etsiä. Se löytää sinut. Kysymys on siitä, onko ideaa ja tarkoitus.
Ylen ei pidä valistaa, saati sponsoroida oikeita mielipiteitä. Ei sellaisia ole olemassa. On vain mielipiteitä, erilaisia. Sietoa ja sitkoa lisää. Konservatismi on tämän päivän kapinaa. Hyvin syötetyn älymystön narinaa ei kukaan tuota kaupallisissa podcasteissa eikä kukaan kuuntele Ylen kanavilla.
Kyllä kansa tietää kuitenkin. Radio Suomessa on kansanradio. Miljoona kärpästä ei ole väärässä. Kanavaa, jota kukaan ei kuuntele, on turha kustantaa, edes veronmaksajien varoilla.
Jos päästäisitte irti ohjelman, jossa voisi ylpeästi sanoa, että Suomen ongelmat ratkeavat kahdella toimenpiteellä: kirkot täyteen ihmisiä ja perheet täyteen lapsia. Kamalaa! Sellainen kanava olisi kaikkien huulilla. Herätä mielenkiinto ja volyymit kaakkoon.
Kirjoittaja on entinen ulkoministeri.
Anu Koivunen: Sisällöt yhdenmukaistuvat ja niukkenevat
Mediakulutus rakentuu rutiineista. Siksi Ykkösaamun vaihtuminen “hyväntuuliseksi” tarkoitetuksi puhemusiikkiohjelmaksi on Yle 1:n vakikuuntelijoille yhtä suuri murros kuin jos viestipalvelu X:n trollit tunkeutuisivat Instagram-feediin. Radio Suomen kanavalla ajankohtaisjournalismia etsivä hukkuu samaan jutusteluun, jota kaikki kaupalliset kanavatkin ovat täynnä.
Yle muokkaa Radio Suomen ja Radio 1:n tarjontaa vedoten sekä rahoitusleikkauksiin että “työnjaon parantamiseen”, mutta kuuntelijan näkökulmasta brändin kirkastaminen voi tuntua hylkäämiseltä.
Klassisen musiikin asema ei ole Ylessä mitenkään uhattuna, mutta toimitetun puheohjelman asema on. Otsikko-ohjelmia ja podcasteja tuotetaan entistä vähemmän, olipa kyse ajankohtais- tai kulttuurijournalismista. Sisällöt yhdenmukaistuvat ja niukkenevat. Ykkösaamu kierrättää aamutelevision keskustelut, ja jopa uutislähetykset kutistuvat juontaja-toimittajien jutustelun tieltä. Ero Ruotsin P1-kanavaan tai BBC 4:n ohjelmakarttaan on valtava.
Niin yleisradioaatteen kuin Yle-lainkin mukaisesti ohjelmatyön tehtävä on kirkas: informoida, sivistää ja viihdyttää. Vaikka algoritminen kulutus samanlaistaa kaikkea, Ylen tehtävä on olla erilainen: kehittää, erottautua ja uskaltaa. Myös radiossa.
Kirjoittaja on mediatutkija.