Varman pääkonttori. Kuva: Varma.
Eläkeyhtiö Ilmarinen kertoo tiedotteessaan, että sen sijoitukset tuottivat tammi–syyskuussa 4,8 prosenttia eli 3,0 miljardia euroa. Sijoitusvarat kasvoivat ennätystasolle ja vakavaraisuus vahvistui.
”Vuotta ovat leimanneet geo- ja kauppapoliittiset jännitteet ja yleinen epävarmuus taloudessa ja sijoitusmarkkinoilla. Kevään jälkeen kauppa- ja valtapolitiikkaan liittyvä epävarmuus on kuitenkin laskenut muun muassa solmittujen kauppasopimusten myötä”, kertoo Ilmarisen toimitusjohtaja Mikko Mursula.
Mursulan mukaan erityisesti osake- ja korkosijoitukset ovat tuottaneet hyvin, ja yhtiön vakavaraisuus on vahvistunut edelleen.
Ilmarisen sijoitukset tuottivat tammi–syyskuussa 4,8 prosenttia eli 3,0 miljardia euroa, mutta viime vuonna samalla ajanjaksolla tuottivat selvästi enemmän, 7,4 prosenttia. Sijoitusten markkina-arvo nousi 65,7 miljardiin euroon vuoden 2024 lopun 63,3 miljardista eurosta.
Sijoitustuottoja kasvattivat erityisesti osake- ja korkosijoitukset. Osakesijoitusten tuotto oli 5,4 prosenttia ja korkosijoitusten tuotto 4,7 prosenttia. Viime vuonna osakesijoitukset tuottivat 11,9 prosenttia ja korkosijoitukset 4,6 prosenttia.
Kiinteistösijoitusten tuotto oli vain 1,3 prosenttia ja muiden sijoitusten tuotto 5,8 (4,0) prosenttia. Viime vuonna kiinteistösijoitukset menivät tappiolle 0,3 miljoonaa euroa, ja muut sijoitukset tuottivat 4,0 miljoonaa euroa.
Ilmarisen sijoitusten pitkän aikavälin keskituotto vuodesta 1997 alkaen oli 5,8 prosenttia. Se vastaa 4,0 prosentin reaalituottoa.
Toisen ison eläkeyhtiön eli Varman sijoitukset sujuivat samalla mallilla kuin Ilmarisenkin. Yhtiön sijoitukset tuottivat tammi–syyskuussa 4,5 prosenttia eli 2,9 miljardia euroa, kun viime vuonna tuotto oli 7,7 prosenttia.
Varman sijoitusten arvo oli 66,7 miljardia euroa, kun viime vuoden lopussa arvo oli 64,4 miljoonaa euroa.
”Sijoitusmarkkinat ovat säilyneet vakaana epävarmassa geopoliittisessa ja taloudellisessa ympäristössä. Suomen talouden ja sijoitusmarkkinoiden välinen ristiriita on tällä hetkellä poikkeuksellisen selvä. Sijoittajien luottamus talouteen on ollut korkeampi kuin kuluttajien luottamus”, Varman toimitusjohtaja Risto Murto sanoo.
Varman eri omaisuuslajien tuotot olivat samansuuntaisia kuin Ilmarisellakin.
Varman kaikki omaisuuslajit tuottivat positiivisesti tammi–syyskuussa. Osakesijoitusten tuotto oli 5,8 prosenttia, kun viime vuonna se oli 11,2 prosenttia. Noteerattujen osakkeiden tuotto oli 10,0 prosenttia erityisesti suomalaisten osakkeiden vahvan 21,3 prosentin arvonkehityksen ansiosta. Viime vuonna noteeratut osakkeet tuottivat peräti 14,8 prosenttia.
Varman korkosijoitusten tuotto oli 3,5, kiinteistösijoitusten 1,8 ja hedgerahastojen 3,6 prosenttia. Viime vuonna korkosijoitusten tuotto oli 4,7 prosenttia, kiinteistösijoitusten 2,1 prosenttia ja hedgerahastojen 6,7 prosenttia.
Varman sijoitusten pitkän aikavälin tuotto on viimeisimmän raportin mukaan keskimäärin noin 5,5 prosenttia vuodessa nimellisesti kymmenen vuoden ajanjaksolla.
Suuria summia eläkevaroista valuu ulkomaisille varainhoitajille
Viime aikoina sosiaalisen median sijoituskeskusteluissa on herättänyt kummastusta eläkeyhtiöiden jättimäiset panostukset aktiiviseen salkunhoitoon, jossa eläkeyhtiöt maksavat suuria summia ulkomaalaisille varainhoitajille.
Helsingin Sanomien mukaan suomalaiset eläkeyhtiöt maksavat ulkomaisille varainhoitajille vuosittain yhteensä yli kaksi miljardia euroa palkkioita ja muita sijoitustoiminnan kuluja.
Summan suuruutta kuvaa hyvin se, että se vastaa lähes prosenttia kaikista eläkevaroista.
Suomalaisten eläkeyhtiöiden salkunhoidon kulut ovat lähes kaksinkertaistuneet vuodesta 2011.
Summa koostuu sekä rahasto- että suorien sijoitusten hallinnointipalkkioista. Sen suuruus kertoo siitä, että pääosa suomalaisista työeläkevaroista on nykyään sijoitettuna kansainvälisille markkinoille.
Työeläkevakuuttajat Telan ja Finanssivalvonnan aineistojen mukaan kehittyneet markkinat, erityisesti Yhdysvallat ja Euroopan suurimmat finanssikeskukset, muodostavat suurimman osan näistä ulkoisista hoitosuhteista.
Noin 70 miljardin euron eläkevarallisuutta hallinnoiva Keva raportoi maksaneensa ulkopuolisille varainhoitajille noin 1,4 prosenttia hallinnoitavista varoista. Ulkopuolisille varainhoitajille maksettavat vuosittaiset palkkiot ovat yli 900 miljoonan euron suuruusluokkaa.
Myös Ilmarinen että Varma käyttävät merkittävästi ulkomaisia varainhoitajia. Vuoden 2025 sijoitusraporttien perusteella sekä Ilmarinen että Varma maksavat ulkomaisille varainhoitajille merkittäviä summia, joiden osuus kokonaissijoitusvaroista on arviolta 1,3–1,5 prosenttia.
Kulut vaihtelevat varainhoitoluokittain: aktiivisesti hallinnoiduissa osakerahastoissa ja pääomasijoituksissa palkkiot voivat nousta useaan prosenttiin sijoitetusta pääomasta, kun taas passiivisissa rahastoissa ja kiinteistörahastoissa ne jäävät matalammiksi.
Telan analyysien mukaan ulkoiset varainhoitajat hallinnoivat nykyisin noin kahta kolmasosaa kaikista suomalaisista eläkesijoitusvaroista, mikä tekee kansainvälisistä yhteistyökumppaneista keskeisen osan Suomen eläkejärjestelmän tuotto- ja riskiprofiilia.
Eläkeyhtiöt perustelevat varainhoidon tarvetta useilla syillä
Suomalaiset eläkelaitokset puolustavat ulkoisia varainhoitokulujaan sillä, että kansainvälinen hajautus ja ammattimainen salkunhoito parantavat pitkän aikavälin tuottoja. Pienessä kansallisessa markkinassa ei ole tarjolla riittävästi sijoituskohteita ja vaihtoehtoisia sijoituksia, joten suuri osa varoista välitetään ulkomaisille pääomarahastoille, hedge-rahastoille ja infrastruktuurisijoittajille.
Toinen käytännön syy on kustannus- ja resurssitehokkuus: suurten kansainvälisten varainhoitajien järjestelmät, tutkimustiimit ja transaktioalustat tekevät monimutkaisten strategioiden toteuttamisesta skaalautuvampaa kuin jos jokainen suomalainen eläkevakuuttaja rakentaisi saman kyvykkyyden itse.
Samalla eläkeyhtiöt voivat kilpailuttaa palvelun ja hyödyntää eri hoitajien erikoisosaamista ilman, että niiden tarvitsee kasvattaa omaa organisaatiotaan vastaavaksi.
Vastuullisuus ja erikoisosaaminen ovat kolmas tekijä: monilla kansainvälisillä varainhoitajilla on pitkä kokemus ESG-integraatiosta, ilmasto-analytiikasta ja toimialakohtaisesta vaikuttavuusarvioinnista sekä laajat mahdollisuudet vaikuttaja-yhteistyöhön kansainvälisillä yhtiökokouksissa. Eläkeyhtiöiden vastuullisuusvaatimukset (esim. UN-PRI) ja raportointitarpeet kannustavat käyttämään partnereita, joilla on mittavat vastuullisuustiimit ja globaali äänioikeuksien hoidon infrastruktuuri.
Tässä vaiheessa herää kuitenkin kysymys.
Jos eläkerahastojen täytyy hakea tuottoa ulkomailta, miksi ne eivät voi vain ohittaa aktiivisen salkunhoidon kustannukset sijoittamalla kulupiheihin pörssinoteerattuihin rahastoihin eli ETF:iin?
Suomalaisilla eläkeyhtiöillä ei ole mitään lainsäädännöllistä estettä sijoittaa ETF‑rahastoihin. Itseasiassa osa niistä tekee niin jo nyt tietyissä omaisuusluokissa.
Työeläkeyhtiöitä ohjaa niin kutsuttu varovaisuusperiaate, jonka mukaan sijoitusten on oltava tuottavia, mutta samalla turvaavia, hajautettuja ja helposti rahaksi muutettavia. Tämän sääntelyn puitteissa ETF‑rahastot sopivat hyvin osaksi salkkua, koska ne täyttävät nämä kriteerit: ne ovat likvidejä, hajautettuja ja suhteellisen kustannustehokkaita.
Käytännön syyt kuitenkin rajoittavat ETF‑sijoitusten laajamittaista käyttöä.
Koska suurilla eläkelaitoksilla kuten Ilmarisella, Varmalla ja Kevalla on kymmenien miljardien sijoitusvarallisuus, ne voivat tehdä suoria osake- ja korkosijoituksia suoraan markkinoilta tehokkaampien kustannusten ja tarkemman riskien hallinnan vuoksi.
ETF:ien skaalautuvuuteen liittyy institutionaalisesta näkökulmasta useita rakenteellisia vaikeuksia, jotka korostuvat erityisesti suurten eläkeyhtiöiden sijoitustoiminnassa.
Esimerkiksi ETF:n likviditeetti riippuu sen kohde-etuuksista, ei pelkästään rahaston omasta kaupankäyntivolyymista, kuten usein oletetaan. Kun eläkeyhtiöt sijoittavat kymmenien tai satojen miljoonien eurojen arvoisia summia, ETF-markkinoiden kaupankäyntivolyymi ei useinkaan riitä toteuttamaan tällaisia kauppoja ilman, että markkinahinta poikkeaa rahaston nettoarvosta. Tällainen likviditeettirajoite lisää kaupankäyntikustannuksia ja voi heikentää tuottoa.
ETF:n hinnan ja sen taustalla olevan kohde-etuuden välinen yhteys voi myös hetkellisesti katketa, jolloin suurten sijoitusten realisointi käy vaikeaksi esimerkiksi finanssikriisin tai likviditeettipakokauhun aikana.
Lisäksi ETF‑rahaston hallinnointipalkkiot ja spread‑kulut muodostuvat merkittäviksi, kun salkun koko on kymmeniä miljardeja euroja.
Tukevatko eläkevarat riittävästi Suomen kansantaloutta?
Ulkopuolisten varainhoitajien perimien palkkioiden lisäksi keskeinen ongelma liittyy siihen, että ulkomaiset varainhoitajat suuntaavat valtaosan sijoituksista Suomeen nähden ulkomaalaisiin kohteisiin, jolloin osa tuotoista ja maksutuotoilla kertyneestä lisäarvosta virtaa pois Suomen taloudesta.
Suomessa onkin herättänyt poliittista ja julkista keskustelua siitä, tukevatko eläkevarat riittävästi kotimaisia yrityksiä, infraa ja pääomamarkkinoita.
Työeläkejärjestelmää koskevissa arvioissa on nähty, että ulkomaisen pääoman rooli suomalaisessa yritysrahoituksessa kasvaa samalla, kun kotimainen omistus pienenee, mikä voi pitkällä aikavälillä lisätä riippuvuutta kansainvälisten markkinoiden muutoksista.
Yksi ongelma koskee vastuullisuuden ja valvonnan rajoja. EU:n vihreän taksonomian ja eri maiden kestävyyssääntelyn erot aiheuttavat sen, että suomalaiset eläkeyhtiöt joutuvat toimimaan useiden, joskus keskenään ristiriitaisten kriteeristöjen mukaan.
Tämä on nähty riskinä vastuullisen sijoittamisen uskottavuudelle, koska ulkomaiset varainhoitajat soveltavat omia käytäntöjään, joita eläkeyhtiöiden on vaikea valvoa yhtä tarkasti kuin kotimaassa tehtyjä sijoituksia.
Lopulta suurin rakenteellinen haaste liittyy siihen, että ulkomainen varainhoito on tehnyt sijoitustoiminnasta monikerroksista ja hallinnollisesti raskasta.
Eläketurvakeskuksen mukaan seuranta, raportointi ja riskienhallinta ovat joutuneet kasvavan paineen alle, koska sijoitusketjut voivat ulottua useiden välikäsien ja rahastotasojen läpi ennen kuin lopulliseen kohteeseen päädytään. Tämä lisää niin sanottua hallintoriskiä – mahdollisuutta, että kokonaisriski tai kustannustaso nousee yli eläkejärjestelmän pitkän aikavälin kestävyyden kannalta tarkoituksenmukaisen tason.