Kreml lisää ydinaseiden määrää Kuolan niemimaalla ja vahvistaa samalla sukellusveneasettaan Pohjoisella jäämerellä, varoittaa Norjan puolustusministeri Tore Sandvik Telegraphin haastattelussa.
Sandvikin mukaan norjalaisviranomaiset ovat havainneet Venäjän kiihdyttäneen ydinasekehitystä alueella. Samaan aikaan Kreml tavoittelee yhä vahvempaa otetta arktisesta merialueesta, joka olisi mahdollisessa konfliktitilanteessa elintärkeä huoltoreitti Nato-maille.
– Venäjä vahvistaa Kuolan niemimaata, […] jossa sijaitsee yksi maailman suurimmista ydinasearsenaaleista. Niitä ei ole kohdistettu vain Norjaan, vaan myös Isoon-Britanniaan ja pohjoisnavan yli Kanadaan ja Yhdysvaltoihin, Sandvik selittää.
Sandvik sanoo, että Norja on alueella ikään kuin Naton silmät ja korvat.
– Näemme, että he testaavat uusia aseita kuten yliääniohjuksia, ja he testaavat ydintorpedoita ja ydinkärkiä, Sandvik tiivistää.
Kuolan niemimaan ydinaseilla on oleellinen rooli Venäjän ydinstrategiassa: Ne takaavat sen, että mahdollisen vastapuolen ydiniskun jälkeen Venäjä kykenisi edelleen iskemään takaisin.
Niemimaalle on myös sijoitettu Venäjän pohjoinen laivasto. Vaikka Venäjä onkin menettänyt Ukrainassa jo yli miljoona miestä ja Mustanmeren laivasto on kärsinyt tappioita, Sandvik muistuttaa, että Pohjoinen laivasto on edelleen kunnossa. Laivasto on viimeisen kahden vuoden aikana saanut käyttöönsä muun muassa upouuden fregatin ja sukellusveneen.
Ennen uusien sukellusveneiden käyttöönottoa pohjoisella laivastolla oli 16 sukellusvenettä sekä ääntä nopeampia Tsirkon-ohjuksia.
Sukellusveneet ovatkin Sandvikista kaikista uhkaavin asia Venäjässä.
– Vaikka Venäjä ei voi voittaa Ukrainassa, ydinaseiden uhka ja iskukyky täältä [Kuolasta] tekee heistä edelleen supervallan, Sandvik toteaa.
Jäämerellä kriittisimmät kohteet ovat kaksi tärkeää laivaväylää, Bear Gap ja GIUK Gap. Ensin mainittu sijaitsee Manner-Norjan ja Huippuvuorien välissä, jälkimmäinen taas Grönlannin, Islannin ja Ison-Britannian välissä.
– Hän haluaa estää liittolaisia saamasta tarvikkeita, apua ja tukea Atlantin alueella, hänen on hallittava aluetta. Ja kaikki hänen doktriinsa perustuvat siihen, Sandvik linjaa.
– Siksi Norjalle kaikkein tärkein asia onkin näiden väylien hallinta.
Poimintoja videosisällöistämme
Sandvik kertaa, että Vladimir Putin ei ole kiinnostunut rauhasta. Vaikka Ukrainaan saataisiin aikaan tulitauko, palaisi Putin vielä takaisin. Puolustusministeri varoittaa myös, että erään analyysin mukaan Putin saattaisi mobilisoida miljoonia sotilaita Suomen rajan lähettyville.
Kaikesta huolimatta Sandvik on tyytyväinen siitä, että viime aikoina venäläiset ovat valvoneet Jäämerellä tarkasti Naton sotaharjoituksia.
– Venäläiset katsovat tätä, ja haluamme heidän näkevän, mitä me teemme, Sandvik päättää.