Suomen entisen pääministerin Sanna Marinin nykyinen työnantaja Tony Blair -instituutti aloittaa toimintojensa uudelleenjärjestelyt, joihin kuuluu myös irtisanomisia. Asiasta uutisoi Financial Times.

Tony Blair -instituutti on Britannian entisen pääministerin perustama ja hänen nimeään kantava organisaatio.

Instituutti toimii hallitusten ja poliittisten johtajien neuvonantajana ja rahoittaa toimintansa konsultoinnilla. Se teki viime vuonna teki 4,3 miljoonaa dollaria tappiota. Samalla sen liikevaihto kasvoi 11 prosenttia 161 miljoonaan dollariin.

Instituutin henkilöstö kasvoi viime vuonna 786 työntekijään. Toissa vuonna työntekijöitä oli 719. Henkilöstömenot ovat kasvattaneet kustannuksia paljon.

Tony Blair -instituutti aikoo jatkossa keskittyä enemmän tekoälyyn ja innovaatioihin.

Sen tavoitteena on myös löytää lisää rahoituslähteitä. Instituutin talous on ollut paljon yksittäisten lahjoittajien varassa. Toissa vuonna esimerkiksi tietotekniikkayhtiö Oraclen perustajan Larry Ellisonin tekemät lahjoitukset kattoivat yli kolmanneksen instituutin kustannuksista.