Satuin seuraamaan heinäkuun hellesäässä pienehkön mittariperhosen lentoa, joka ei ollut päämäärätietoista ja nopeaa, ja tuuli tahtoi riepottaa hentoista perhosta. Yhtäkkiä kookas sudenkorento syöksyi yläviistosta ja nappasi mittarin saaliikseen. Korento pyrähti läheiseen pensaaseen aterioimaan.
Aloinkin seuraamaan noiden isokokoisten ukonkorentojen saalistuskäyttäytymistä. Isot sudenkorennot ovat todella taitavia lentäjiä, ne ovat nopeita ja kykenevät tekemään järjettömän nopeita suunnanmuutoksia. Lisäksi ne voivat lentää mihin suuntaan vain.
Saaliikseen isot sudenkorennot voivat napata melkein mitä vain, jopa lähes itsensä kokoisia lentäviä hyönteisiä. Sudenkorennoilla on todella vahvat leuat, joilla ne tarttuvat saaliiseen, murskaavat vahvankin kitiinikuoren ja paloittelevat saaliin helposti sopiviksi suupaloiksi. Monilla näyttää olevan ainakin väljästi rajattu saalistusreviiri, jota ne kiertävät. Korennot tekevät myös nopeita koukkauksia kasvillisuuden joukkoon, mikään potentiaalinen saaliskohde ei jääne niiltä huomaamatta.
Sudenkorennoilla on hyvin suuret silmät, ja ne ovat päiväpetoja. Heinäkuun kuumina iltoina ukonkorentoja näki kuitenkin saalistavan vielä iltahämärissä. Niiden nopeaa ja kulmikasta lentoa oli huikea seurata rantalaiturilta.
Eräät hyönteiset osaavat kuitenkin varoa sudenkorentoja. Nokkelat ratsastajat, puutarhanhoitajat ja vesilläliikkujat käyttävät sudenkorentomalleja paarmojen ja muiden verenimijöiden karkottimina. Jousen päässä keikkuvan korentomallin kerrotaan vähentävän ainakin ympärillä pyörivien paarmojen määrää.
Hiuksenohuet jouhimadot hämmensivät lähdetutkijoita
Kollega kyseli ihmeissään alkukesällä, mitä hiuksenohuita matoja luikerteli tutkittavana olleen lähteen pohjalla. Tunnistus kuvasta ei tuottanut tuskaa: jouhimatoja, vain millimetrin paksuisia, mutta parhaimmillaan jopa kymmenien senttien pituisia rauhallisesti vedessä kiemurtelevia matoja.
Aikuiset hiusmaiset jouhimadot elävät järvien, lampien ja jokien rantavedessä syömättä mitään – ja nyt tiedämme, että myös lähteiden viileässä vedessä. Jouhimatojen elämänkaaresta kertominen tuottikin sitten ongelmia.
Olen oppinut kirjallisuudesta, että jouhimatojen toukat ovat tiettyjen vesihyönteisten ja äyriäisten loisia. Ainakin jotkut lajit loisivat myös eräissä maalla elävissä hyönteisissä.
Miten munista kuoriutuneet pikkuiset jouhimatotoukat päätyvät esimerkiksi heinäsirkkoihin onkin sitten mysteeri. Toisaalta tiedetään, että toukkien lähestyessä aikuistumista maalla elävä isäntähyönteinen hakeutuu veden äärelle ja jopa hyppää veteen. Silloin aikuinen jouhimato pääsee luikertelemaan lisääntymisympäristöönsä.
Keskustellessani kollegan kanssa jouhimadon erikoisesta elämänkaaresta tajusin pettyneenä, etten ole noita toukkia koskaan päässyt näkemään. Hyönteisten sisäloisia näkee yllättävän harvoin niiden runsaudesta huolimatta – ellei ole niihin erikoistunut tutkija. Loisitun hyönteisen tunnistaakin luonnossa helpommin sen poikkeavasta käyttäytymisestä.
Voit lähettää kysymyksiä ja havaintoja luonnosta osoitteeseen jari.m.haimi@jyu.fi. Luonnossa-palstan asiantuntijoina toimivat Jyväskylän yliopiston tutkijat Jari Haimi, Saana Kataja-aho, Atte Komonen, Minna-Maarit Kytöviita ja Jyrki Torniainen sekä Luonnontieteellisen keskusmuseon museomestari Heikki Helle, Ähtäri Zoon intendentti Marko Haapakoski ja luontokuvaaja Jussi Murtosaari.