Jalkapallo|Siriuksen 22-vuotias suomalainen on pitelemättömässä iskussa. Sunnuntaina syntyivät kauden 14. ja 15. osuma.
Suomen miesten jalkapallomaajoukkueessa loistanut Leo Walta on yltynyt häikäisevään iskuun Siriuksen riveissä Ruotsin pääsarjassa.
Walta, 22, iski kaksi maalia, kun Sirius kaatoi Elsfborgin lukemin 4–0. Walta viimeisteli joukkueensa kolmannen ja neljännen maalin 77. ja 86. minuutilla. Lisäksi hän syötti Henrik Castegrenin 2–0-maalin.
Walta on tehnyt tällä kaudella jo 15 maalia ja syöttänyt kolme osumaa. Hän on Siriuksen kaikkien aikojen paras maalintekijä yhdellä kaudella.
Walta on takonut viidessä edellisessä ottelussa yhteenä kuusi maalia ja syöttänyt kaksi. Sirius on voittanut otteluista kaksi ja pelannut yhden tasan.
Joukkueen suomalaistähti komeilee Allsvenskanin maalipörssissä neljäntenä. Ykkösenä oleva Djurgårdenin tanskalaishyökkääjä August Priske on tehnyt kaksi maalia enemmän.