All Over Press, Adobe Stock

Vaikka Hollywoodissa jälkikasvu seuraa hyvin usein vanhempiensa jalanjäljissä tähteyteen, ei näin joka kerta tapahdu.

On liki perinteistä, että Hollywood-tähtien lapset seuraavat vanhempiensa jalanjäljissä ja lähtevät itsekin tavoittelemaan uraa valkokankaalla tai isoilla esiintymislavoilla. Näin ei kuitenkaan aina ole.

Katso video: Hollywood-tähtien erikoiset ammatit

Näyttelijäpari , 66, ja , 59, poika , 37, työskentelee rikostutkinnassa. 

Emma tapasi Tindyn ensimmäistä kertaa pakolaisapuun liittyvässä tapahtumassa joulun aikaan 2003. Emma kutsui nuorukaisen kotiinsa jouluillalliselle, jonka jälkeen Tindy alkoi viettää enemmän ja enemmän aikaa näyttelijäparin lukaalissa West Hampsteadissa. Hän sai oman huoneen, jossa yhteiset viikonloput muuttuivat viikoiksi. Tindy alkoi kutsua Emmaa ja Gregiä äidiksi ja isäksi.

Vuonna 2004 Emma ja Greg päättivät adoptoida tuolloin 16-vuotiaan Tindyn. Rikostutkinnan lisäksi Tindy on työskennellyt yli vuosikymmenen ihmisoikeusaktivismin parissa.

Tindy, Greg, Emma ja näyttelijäparin tytär Gaia vuonna 2018.

Tindy, Greg, Emma ja näyttelijäparin tytär Gaia vuonna 2018.
All Over Press

Han Solon poika paistelee pihvejä

, 83, ja hänen ex-vaimonsa , 80, poika , 59, on kokki.

Vaikka Benistä ei tullut isänsä tavoin näyttelijää, seurasi hän äitinsä jalanjäljissä ruoanlaiton pariin. Mary työskenteli aikanaan kokkina.

Ben omistaa Los Angelesissa sijaitsevan Ford’s Filling Station -ravintolan, jossa tarjotaan erilaisia liha-, kana- ja kalaruokia. Ben on lisäksi kirjoittanut reseptikirjan Taming the Feast.

Sanan säilä hallussa

Rakastetun , 69, tytär , 43, tunnetaan kenties paremmin kirjoittajanimellä . Tytär on työskennellyt pitkään toimittajana, ja on kirjoittanut esimerkiksi The Guardianille, The New York Timesille ja Washington Postille.

Tänä vuonna julkaistiin Elizabethin omaelämäkerrallinen teos The 10: A Memoir of Family and the Open Road, jossa hän kertoo yksin tekemästään road tripistä Los Angelesista Floridaan sekä käy läpi ailahtelevaa suhdetta edesmenneeseen äitiinsä.

Ympäristöasiat lähellä sydäntä

, 70, poika , 43, on omistautunut ympäristöaktivismille.

Kun Willem pomppii valkokankailla eksentrisissä rooleissa, työskentlee Jack NYC Apollo Alliancen leivissä ja on erikoistunut kestävien kaupunkiympäristöjen ja puhtaiden energiaratkaisujen edistämiseen.

– Tunsin jo nuorena olevani hyvin ympäristötietoinen. Näin ilmastonmuutoksen aiheuttamat haasteet, ja se oli minulle iso juttu, Jack sanoi Apollo Alliancen julkaisemassa haastattelussa vuonna 2008.

Jack ja Willem vuonna 2001.

Jack ja Willem vuonna 2001.
All Over Press

Savi kiinnostelee

The Beatles -yhtyeen , 83, tytär , 62, on elänyt elämänsä poissa parrasvaloista.

Heather opiskeli yliopistossa muotoilua. Hänestä tuli ammatiltaan savenvalaja, ja hän on perustanut oman keramiikkaa myyvän yrityksen Heather McCartney Designs.

Extreme-metalli vei mennessään

Näyttelijä , 61, vanhin poika , 34, on muusikko ja näyttelijä. Hänen tiensä ei kuitenkaan ole kaikkein perinteisin.

Weston on toiminut kahden metalliyhtyeen, Eyes of Noctumin ja Arsh Anubisin, nokkamiehenä. Nykyisin Weston tekee metallimusiikkia sooloprojektina.

Westonin metallimusainnostuksesta saattaa osittain olla kiittäminen hänen äitiään. Erottuaan Nicistä, Westonin äiti päätyi yhteen norjalaisen black metal -bändi Dimmu Borgirin vokalistin eli kanssa. Taannoin kihlautunut pari ei tiettävästi ole pitkään aikaan ollut yhdessä.

Kokkikeisari panttaa rahojaan

Huippukokki , 58, tytär , 27, valmistui Oxford Brooksin yliopistosta vuonna 2019 psykologian tutkinto kourassaan. Hän työskentelee nykyisin poliisina.

Gordon paljasti The Telegraphille taannoin, ettei jätä lapsilleen koko megaomaisuuttaan perinnöksi.

– Rahat eivät todellakaan mene heille, enkä tee sitä ilkeyttäni. En halua hemmotella heitä piloille.