Johannes Holopaisen ja Katri Riihilahden TTK-tanssista ei puuttunut vauhtia.
Johannes Holopainen ja Katri Riihilahti saivat Tanssii tähtien kanssa -ohjelmasta kaikilta tuomareilta 8 pistettä, eli yhteensä pisteitä kertyi 24.
Tuomari Helena Ahti-Hallberg sanoi tanssista, että ”siellä vissiin tapahtui pieniä juttuja, jotka eivät jääneet huomaamatta.”
Heti tanssin alussa Holopainen hieman kompuroi.
– Minä luulen, että jalkani jotenkin luiskahti, Holopainen sanoi ohjelman jälkeen.


Katri Riihilahden ja Johannes Holopaisen tanssista ei puuttunut vauhtia. Atte Kajova
Tanssin lopussa sattui hieman koominen kömmähdys, kun Riihilahti neuvoi Holopaista ottamaan rauhallisemmin.
– Minä kuulin, että kovempaa, Holopainen nauroi.
Holopainen sanoi, että hänellä oli tanssiin niin kova lataus, että se suorastaan pursusi yli.
– Tanssinopettajan näkökulmasta sanon, että kaikille sattuu virheitä ja virheet ovat inhimillisiä, Riihilahti hymähti.
Lähetyksen aikana Roosa Nauha -keräykseen lahjoitettiin peräti yli 2 miljoonaa euroa.
– Yli 100 000 euroa tuli meidän tanssin aikana. Mietittiin juuri, että se oli semmoinen tonni per tanssiaskel. Voimme iloita tanssista ja siitä, että samalla keräsimme hyvään tarkoitukseen varoja. Ihanaa, että me saimme tehdä omalta osaltamme jotain hyvää, iloinen Holopainen kiteytti.