Bruce – taivaanlahja -elokuvan oli tarkoitus saada synkkä jatko-osa.

Bruce – taivaanlahja julkaistiin vuonna 2003. AOP

Yksi näyttelijä Jim Carreyn suurimmista hiteistä on vuonna 2003 julkaistu elokuva Bruce – taivaanlahja.

Rakastetussa elokuvassa toimittajana työskennellyt Bruce sai jumalan voimat hetkeksi itselleen.

Elokuvan oli alun perin tarkoitus saada jatko-osa, joka oli edeltäjäänsä huomattavasti synkempi. Niin sanotussa Brucifer-versiossa Bruce olisi kääntynyt pahojen voimien puoleen Jennifer Anistonin roolihahmon Gracen kuoltua.

– Usko jumalaan katoaa helposti, kun maailma tuntuu epäreilulta. Tragedia olisi ajanut hänet siihen tilaan. Tarkoitus oli lähteä elokuvassa hyvin vakavista tunnelmista, mutta kirjoittaa elokuva jatkumaan ystävälliseen sävyyn. Emme halunneet masentaa katsojia, mutta luulen, että idea pelotti studiota, käsikirjoittajat Steve Koren ja Mark O’Keefe kertoivat vuonna 2022 Variety-lehdelle.

– Jim ymmärsi kuitenkin ideamme siitä, että elokuvasta olisi loppujen lopuksi tulossa komediaelokuva. Olimme sitä mieltä, että myös katsojat pääsisivät kiinni jutun juoneen.

Elokuvassa Bruce olisi käyttänyt antikristuksen voimia tuodakseen Gracen takaisin kuolleista.

– Muistan, kun esittelimme idean Jimille. Hän nauroi katketakseen, Koren sanoi.

Brucifer-elokuva ei lopulta edennyt suunnitelmia pidemmälle.

Uudessa elokuvassa Jennifer Anistonin näyttelemä Grace olisi kuollut. AOP

Alkuperäistä elokuvaa päätettiin jatkaa uudenlaisella tarinalla. Näin syntyi Evan – taivaanlahja -elokuva. Elokuvassa Steve Carrellin näyttelemä Evan Baxterista tuli modernin ajan Nooa, joka kokosi Nooan arkkia. Elokuvasta ei tullut samanlaista jättimenestystä, kuin alkuperäinen elokuva, mutta myös jatko-osa menestyi hyvin.

Bruce – taivaanlahja esitetään sunnuntaina 19. lokakuuta Mtv Sub -kanavalla kello 21.00. Katso kaikki ohjelmatiedot Telkku.com

Lähde: Variety