YK-operaatio sanoo Israelin rikkovan YK:n päätöslauselmaa ja Libanonin suvereniteettia.

Kaksi Unifil-sotilasta tarkkailemassa tilannetta tuhoutuneiden rakennusten edessä.

Avaa kuvien katselu

Unifil-sotilaita Etelä-Libanonissa 20.10.2025. Kuva: Wael Hamzeh / EPA

Etelä-Libanonissa partioivat YK:n Unifil-rauhanturvaoperaation sotilaat ampuivat eilen sunnuntaina alas israelilaisen droonin. Unifil kertoo asiasta tiedotteessaan.

Unifilin mukaan drooni lensi partion yli ”aggressiiviseen tapaan”.

Hieman myöhemmin partion lähelle lensi toinen drooni, josta pudotettiin kranaatti. Lisäksi israelilainen panssarivaunu ampui kranaatin.

Israelin armeijan mukaan kyseessä oli tiedusteludrooni, joka ei aiheuttanut vaaraa YK-sotilaille, kertoo israelilainen Times of Israel -lehti. lehti arvelee, että kranaatit ammuttiin, jotta YK-sotilaat eivät menisi pudotetun droonin lähelle.

Unifilin mukaan Israelin toiminta rikkoo Libanonin valtion suvereniteettiä ja YK:n päätöslauselmaa 1701, jolla on pyritty päättämään Libanonin sota. Lisäksi Israel osoittaa piittaamattomuutta YK-sotilaiden turvallisuudesta.

Tapaus sattui Kafr Kilan kylän lähellä. Kylä ei ole suomalaisten YK-sotilaiden toiminta-alueen lähellä.