Yhdysvaltain ja Kiinan johtajien Donald Trumpin ja Xi Jinpingin ensi torstaina toteutuva tapaaminen Etelä-Korean Soulissa voi johtaa maiden välisen kauppasodan merkittävään lievenemiseen.
Kiinan pääneuvottelija Li Chenggang arvioi sunnuntaina, että huippukokouksen alla käydyissä ”hyvin intensiivisissä keskusteluissa” on saavutettu ”alustava konsensus” useissa eri asioissa, kuten viennin sääntelyssä, fentanyylissä ja rahtilaivoilta perittävissä maksuissa, kertoo amerikkalaiskanava CNBC.
Seuraavaksi molemmat osapuolet hyväksyttävät neuvottelutulokset omissa päätöksentekoelimissään, Li lisäsi.
Niinikään Yhdysvaltain valtiovarainministeri Scott Bessent antoi sunnuntaina CBS-kanavan haastattelussa toiveikkaita lausuntoja.