Kuva: © Scanbox / Oscar Isaac ja Tiffany Haddish Paul Schraderin elokuvassa The Card Counter

Maestro Paul Schrader laukoo taas raflaavia mielipiteitään.

Ohjaaja-käsikirjoittaja Paul Schrader on mukana Apple TV+:ssa reilu viikko sitten ensi-iltansa saaneessa Mr. Scorsese -dokumentissa, jossa hän kertoo vuosikymmeniä jatkuneesta yhteistyöstään Martin Scorsesen kanssa.

Schrader käsikirjoitti muun muassa elokuvat Taksikuski, Kuin raivo härkä ja The Last Temptation of Christ.

Ohjaajana muun muassa First Reformed -ja Mishima-elokuvista tuttu 79-vuotias maestro Schrader kertoo mielipiteitään elokuvateollisuuden tilasta Vanity Fairin tuoreessa jutussa. Schrader tuntuu trollaavan haastattelussa samaan tyyliin kuin on tehnyt avoimessa Facebook-profiilisssaan jo vuosikausia.

”Luulen että olemme vain kahden vuoden päässä kokonaan tekoälyllä tehtävästä elokuvasta. Puhuin juuri puhelimessa uudesta käsikirjoituksestani, ja kerroin että sen voisi ehkä tehdä kokonaan AI:n avustuksella.”

1970-luvun alussa uransa elokuvakriitikkona aloittanut Schrader sanoo myös, että leffakritiikkiä rustannee pian tekoäly.

”AI suoriutuu siitä ihmistä paremmin, koska se voi olla täysin objektiivinen, kukaan tai mikään ei vaikuta ulkopuolelta sen mielipiteeseen.”

Schrader hassutteli aiemmin tänä vuonna ChatGPT:n kanssa, laittaen sen rustaamaan eri ohjaajien tyyliin tehtyjä käsikirjoituksia. Vekotin teki hänen mielestään myös ihan pätevän Paul Schrader -kässärin: