Kuvassa kesällä 2025 markkinoille tullut OnePlus Nord 5.
Gotech-kodintekniikkaindeksin mukaan myynti jatkoi 1,3 prosentin kasvussa heinä-syyskuussa.
EU-lainsäädäntö, televisioiden HD-siirtymä ja Windows 10:n yleisen tukiajan päättyminen vaikuttivat selvästi kodintekniikan myyntiin vuoden 2025 kolmannella neljänneksellä.
Heinä-syyskuussa puhelinten kappalemääräinen myynti laski, mutta keskihinnat nousivat. Muutosta selittää osaltaan ekosuunnitteluasetus, joka astui voimaan kesäkuussa. Asetus toi uusia kriteerejä puhelimien kestävyyteen, akun kestoon ja korjattavuuteen.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
“Ekosuunnitteluasetus muuttaa puhelinmarkkinaa. Asetuksen myötä markkinoilla olevat puhelimet ovat aiempaa pitkäikäisempiä, ja samalla kaikista edullisempia älypuhelinmalleja on tarjolla aiempaa vähemmän. Tämä selittää keskihintojen nousua”, kertoo Jesse Kieksi, DNA:n Head of Devices.
Puhelimien ja oheislaitteiden segmentillä puettavien laitteiden myynti jatkoi vahvaa kasvuaan. Erityisesti kellopuhelimien myynti kiihtyi heinäkuussa koulujen alkamisen kynnyksellä.
“Vanhempien huoli älypuhelinten käytöstä ja koulujen mahdollisuus kieltää puhelimet ovat ohjanneet vanhempia valitsemaan lapsilleen kellopuhelimen”, Kieksi selittää.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Kuulokemarkkinassa puhelinvalmistajat kasvattivat osuuttaan, kun taas perinteisten kuulokebrändien osuus pieneni. Myös pienet ja uudet tuotemerkit kiinnostivat kuluttajia.
Puhelinten ja oheislaitteiden myynnin arvo heinä-syyskuussa laski vuodentakaisesta kuitenkin 5,7 prosenttia 248,5 miljoonaan euroon.
Samanaikaisesti kodin tietotekniikan myynti kasvoi 20,0 prosenttia 107,2 miljoonaan euroon.
Piikin taustalla on Windows 10 -käyttöjärjestelmän yleisen tuen päättyminen lokakuussa. Moni on päätynyt uusimaan tietokoneensa, vaikka Windows 10:n tietoturvapäivityksille saakin vielä ilmaisen jatkon lokakuuhun 2026 asti.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Televisioidenkin myynti jatkui yhä vahvana vuoden 2025 aikana tapahtuneen HD-siirtymän vauhdittamana. Televisiokauppa nosti viihde-elektroniikan myynnin 7,8 prosentin kasvuun 108,5 miljoonaan euroon.
“Muutokset markkinassa korostavat kodintekniikka-alan asiantuntijoiden ja erikoisliikkeiden merkitystä. Muutoksien myötä on ensisijaisen tärkeää, että myymälöissä asiantuntijat osaavat selittää tilanteen kuluttajille ja että tuotteita virtaa markkinaan. Toimivat laitteet ovat arjen sujuvuuden kulmakivi, ja nämä muutokset näkyvät jokaisessa kodissa”, kertoo Markus Nummisalo, ETKO ry:n hallituksen puheenjohtaja.
Gotech-kodintekniikkaindeksin tiedot pohjautuvat NielsenIQ:n ja Elektroniikka- ja kodinkonekaupan yhdistys ETKO ry:n tilastoihin. Suomalaisen kodintekniikka-alan yhdistävä ETKO viettää 100-vuotisjuhlaansa vuonna 2025.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta – katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla

