Sydney Sweeney nähdään seuraavaksi nyrkkeilydraamassa Christy. Hän palaa myös tuttuun rooliinsa Euphoria-sarjan kolmannella kaudella.
HBO:n Euphoria-sarjassa läpimurtonsa tehnyt Sydney Sweeney on esiintynyt usein seksikkääksi mielletyissä rooleissa. Itse hän ei kuitenkaan pidä itseään seksisymbolina.
Varietyn haastattelussa näyttelijä kommentoi, ettei pidä tuon tyyppisestä lokeroinnista.
”Näyttelen hahmoja, jotka jakavat vahvasti mielipiteitä, ja monet ihmiset luulevat tuntevansa minut, vaikka eivät tunne. Joten kun ihmiset ajattelevat, että ah, hän on seksisymboli tai että hän kallistuu tuohon suuntaan, vastaan, että ei, minusta vain tuntuu hyvältä ja teen tätä itseni vuoksi ja tunnen oloni vahvaksi. Ja toivon, että voin inspiroida myös muita naisia olemaan itsevarmoja, röyhistämään rintaansa ja tuntemaan olonsa hyväksi. Koska ei pitäisi joutua pyytelemään anteeksi tai piiloutumaan tai peittelemään itseään”, Sweeney kertoo.
Seuraavaksi Sweeney nähdään erilaisessa roolissa David Michôdin ohjaamassa nyrkkeilydraamassa Christy, missä hän esittää legendaarista nyrkkeilijää Christy Martinia. Christyn julkaisusta Suomessa ei ole vielä tietoa.
Sen jälkeen häneltä on tulossa myös Suomen elokuvateattereissa julkaistava, Freida McFaddenin hittiromaaniin pohjautuva Kotiapulainen (The Housemaid). Se saa Suomessa ensi-iltansa 2. tammikuuta 2026.
Euphoria-sarjan kolmatta kautta voidaan odotella HBO Maxiin vuoden 2026 aikana, mutta tarkempaa julkaisuaikaa sille ei ole vielä vahvistettu.