Poliisin mukaan nokkakolari tapahtui suoralla tiellä.


Poliisi selvittää liikenneonnettomuutta Puolangalla. PASI LIESIMAA
Puolustusvoimien harjoituksessa osallisena ollut pakettiauto törmäsi suoralla tieosuudella toiseen autoon Puolangalla lähellä Paltamoa, tiedottaa Oulun poliisilaitos.
Vakava onnettomuus tapahtui tiistaina noin kello 14. Tieosuuden nopeusrajoitus on 100 kilometriä tunnissa.
Oulun poliisilaitoksen viestintäpäällikkö Tero Väyrynen kertoo Iltalehdelle, ettei kummankaan osallisen epäillä ajaneen ylinopeutta.
– Alustava käsitys on, että kumpikin kuljettaja ajoi rajoitusten mukaan.
Turma ei Väyrysen käsityksen mukaan liittynyt puolustusvoimien harjoitukseen, vaan varusmiehet olivat siirtymässä tiellä paikasta toiseen.
– He ajoivat tiellä vastakkain, toinen pohjoisesta ja toinen etelästä.
Kyse on ollut nokkakolarista, Väyrynen täsmentää.
Kummankin auton kuljettajat, vuosina 2005 ja 1953 syntyneet miehet, kiidätettiin helikopterilla sairaalaan. Pakettiautossa matkustanut varusmies kuljetettiin sairaalaan ambulanssilla.
Ilmoituksen hätäkeskukseen teki Väyrysen mukaan paikalle sattunut sivullinen.
Puolustusvoimat kommentoi
Puolustusvoimien pakettiauton kyydissä olevat varusmiehet olivat Kainuun prikaatista.
– He olivat siirtymässä Kajaanista harjoitukseen Taivalkosken suunnalle, viestintäkoordinaattori Satu Hujanen Kainuun prikaatista sanoo.
Hujasen mukaan siirtymisessä ei ollut kyse harjoitukseen menevästä moottorimarssista, vaan harjoitus oli jo käynnissä.
– Minun saamieni tietojen mukaan kumpikaan varusmiehistä ei ole kriittisessä tilassa, Hujanen kommentoi.
Kainuun prikaatilla on valmius antaa henkistä tukea harjoituksessa oleville saman yksikön varusmiehille.
– Kriisitukiryhmä on iltapäivällä keskustellut toimenpiteistä. Juttelu- ja kuunteluapua on kyllä tarjolla, Hujanen sanoo.
Kuljettajia epäillään
Onnettomuutta tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena sekä törkeänä vammantuottamuksena.
Rikoksessa ovat epäiltynä molempien autojen kuljettajat, koska poliisi ei kyennyt tapahtumapaikalla puhuttamaan onnettomuuden osallisia heidän vammojensa vuoksi.
Väyrynen painottaa, että rikosnimikkeet voivat tarkentua esitutkinnan edetessä. Jos esimerkiksi ilmenee, etteivät osallisten vammat olleet yhtä vakavia kuin aluksi arvioitiin, voi kyseessä olla perusmuotoinenkin vammantuottamus.
Puolustusvoimat on ilmoittanut tapahtuneesta loukkaantuneiden varusmiesten omaisille.
Väyrysen käsityksen mukaan poliisi on jo poistunut paikalta eikä onnettomuus vaikuta liikenteeseen Paltamontiellä enää kello 17 aikaan.
Muista, että liikenneonnettomuuksissa pitää auttaa ensin loukkaantuneita, hälyttää apua (hätänumero 112) ja varoittaa muita. Onnettomuuspaikalle ei saa pysähtyä kuvaamaan, jos se häiritsee pelastustöitä tai vaarantaa muuta liikennettä. Iltalehti ei julkaise kuvia onnettomuuksien uhreista.
Juttua muokattu kello 18.57: Lisätty Puolustusvoimien kommentit.
Juttua muokattu kello 17.01: Lisätty viestintäpäällikkö Väyrysen kommentit.