Syynä on kiista Nexperia-siruvalmistajasta.


Valtion haltuun. Siruvalmistaja Nexperia on nyt Hollannin hallituksen hallinnassa. Kuvassa yhtiön pääkonttori, joka sijaitsee Nijmegenissä Hollannissa. MARCEL KRIJGSMAN
Pula puolijohteista uhkaa taas autonvalmistajia. Edellisellä kerralla sirukriisi johtui koronan aiheuttamista toimitusvaikeuksista. Tällä kertaa taustalla on Yhdysvaltain ja Kiinan välinen kauppasota.
Kiistan ytimessä on Hollannissa pääkonttoriaan pitävä puolijohteiden valmistaja Nexperia. Se tuottaa vuosittain satoja miljoonia siruja. Niistä 60 prosenttia menee autoteollisuuden käyttöön.
Yhtiön asiakkaita ovat etenkin eurooppalaiset ja amerikkalaiset autonvalmistajat, mutta Nexperia tekee siruja myös Aasiaan.
Mustalle listalle
Nexperian emoyhtiö on kiinalainen Wingtech. Se joutui Yhdysvaltain ”mustalle listalle” eli vientivalvontamääräysten piiriin. 29. päivänä syyskuuta valvonta laajeni myös listalla olevien yritysten tytäryhtiöihin, kuten Nexperiaan.
Hollannin hallitus otti heti seuraavana päivänä Nexperian hallintaansa vedoten valtion turvallisuuteen, yhtiön ”vakaviin hallinnollisiin puutteisiin” sekä immateriaalioikeuksiin. Immateriaalioikeuksiin kuuluvat esimerkiksi patentit.
Kiina vastasi asettamalla vientirajoituksia Nexperian Kiinassa sijaitseville tehtaille.
Vaikutukset näkyvät jo lähiviikkoina
Eurooppalaisten autonvalmistajien järjestön ACEA:n mukaan se on saanut Nexperialta varoituksen, että yhtiö ei enää pysty takaamaan sirujen toimituksia.
– Ongelma koskee suurta määrää osatoimittajia ja käytännössä kaikkia jäseniämme. Tarvitsemme todella nopeita ratkaisuja, sanoo ACEA:n johtaja Sigrid de Vries.
Myös Yhdysvaltain autoteollisuuden etujärjestö AAI, joka edustaa esimerkiksi General Motorsia, Toyotaa, Fordia, Volkswagenia ja Hyundaita, on vaatinut tilanteeseen nopeaa ratkaisua. AAI:n mukaan vaikutukset yltävät myös muille teollisuudenaloille.
Siruvarastot riittävät vain muutamaksi viikoksi, ja sen jälkeen autotehtaiden tuotanto voi vaikeutua tai jopa pysähtyä.
Hollanti ja Kiina neuvottelevat parhaillaan vientirajoitusten poistamisesta, mutta tilanteen ratkaisu on enemmänkin Yhdysvaltain ja Kiinan harteilla.
Nexperialla 12 500 työntekijää Euroopassa, Yhdysvalloissa ja Kiinassa. Vuonna 2024 sen liikevaihto oli 2,06 miljardia dollaria ja nettotulos 331 miljonaa dollaria.
Selvitykset kesken
Volkswagen-konserni selvittää parhaillaan, miten sen toimitusketju selviää tilanteesta. Autonvalmistaja uskoo, että se pystyy löytämään korvaavia siruvalmistajia.
Nexperian sirut tulevat VW:lle sen osatoimittajien kautta; konserni ei itse osta niitä Nexperialta suoraan.
Volkswagen on kertonut keskeyttävänsä Golfin ja Tiguanin tuotannon väliaikaisesti, mutta autonvalmistajan mukaan syynä ei ole sirupula.
Nexperia on merkittävän komponenttivalmistajan Boschin alihankkija, jonka tuotteita käyttävät useat autonvalmistajat.
BMW:n mukaan osa sen toimittajista on jo kärsinyt vientikiellon vaikutuksista. Autotuotanto ei ole kuitenkaan toistaiseksi häiriintynyt.
Mercedes-Benz ei kerro, onko sen autoissa Nexperian toimittamia siruja. Autonvalmistajien kommentteja ovat julkaisseet uutistoimistot Reuters ja Bloomberg.
Stellantis kertoo Automotive News Europelle, että yhtiö arvioi tilanteen vaikutuksia sekä Nexperian että muiden osatoimittajien kanssa lieventääkseen sen seurauksia.
Välttämättömiä osia
Nexperian sirut eivät ole puolijohdealan huipputekniikkaa. Niitä käytetään kuitenkin useissa autojen välttämätt ömissä osissa, kuten elektronisissa ohjausyksiköissä ja katkaisimissa, esimerkiksi auton ohjauspyörässä olevissa toiminnoissa.
Näkemykset siitä, ovatko Nexperian tuotteet helppo korvata laajamittaisesti, vaihtelevat. Autonvalmistajat ovat aiemman sirupulan ja geopoliittisen tilanteen vuoksi hajauttaneet toimitusketjujaan, mutta juuri Nexperiaa vastaavia siruvalmistajia on harvassa.
Nexperia perustettiin vuonna 2017, kun hollantilainen puolijohdejätti NXP myi Standard Productsin kahdelle kiinalaiselle sijoittajalle.
Vuoden 2019 lopulla kiinalainen elektronikkajätti Wingtech Technology osti Nexperiasta enemmistöosuuden.
Vaikka Nexperia valmistaa osia myös Euroopassa, ne testataan ja lähetetään edelleen asiakkaille enimmäkseen Kiinasta.