Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuson (ps) kohupalkkaus takaa hänen pojalleen 60 000 euron palkkatulot eduskunnasta. Työpaikka on Juuson pojan ensimmäisiä.


Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso (ps) palkkasi eduskunta-avustajakseen poikansa. Miia Sirén
Iltalehti uutisoi tiistaina, miten sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso (ps) palkkasi eduskunta-avustajakseen oman poikansa.
24-vuotias poika aloitti tehtävässään 8. syyskuuta. Eduskunta maksaa hänelle 3 034 euroa kuussa äitinsä avustamisesta.
Seuraavat eduskuntavaalit järjestetään huhtikuussa 2027, joten Juuson poika ehtii saada palkkatuloja 60 000 euroa, mikäli hän toimii tehtävässä vaaleihin saakka.
Eduskunnalla ei ole tietoa Juuson pojan koulutustaustasta tai työkokemuksesta, mutta työpaikka vaikuttaa olevan pojan ensimmäinen – tai ainakin ensimmäisiä.
Iltalehti ei ole tavoittanut ministeriä tai hänen poikaansa kommentoimaan asiaa.
Korruptiota tutkinut emeritusprofessori Ari Salminen ei säästellyt sanojaan, kun Iltalehti pyysi häneltä arviota Juuson ja muiden perussuomalaisten toiminnasta.
– Tämä ilmiö, josta nyt puhutaan, on nepotismia, siis lähisukulaisten suosintaa. Ja kyllä sitä yleensä pidetään eräänä korruption muotona, Salminen latasi.
Ministeri osti pojalleen asunnon
Julkisten tulo- ja verotietojen mukaan Juuson pojan verotettavat tulot viimeksi vahvistetussa verotuksessa eli vuonna 2023 olivat vain 1 015 euroa (84 e/kk).
Vuonna 2022 hänen verotettavat tulonsa olivat 3 671 euroa ja vuonna 2021 tuloja ei ollut lainkaan. Vuotta 2024 koskevat tulo- ja verotiedot julkistetaan 12. marraskuuta.
Poika asuu Juuson omistamassa asunnossa Vantaalla. Julkisen osakeluettelon mukaan Juuso osti 55-neliöisen kaksion vain kaksi viikkoa ennen kuin hänen poikansa aloitti eduskunnassa.
Juuso on ilmoittanut eduskunnalle omista sidonnaisuuksistaan viimeksi helmikuussa 2025. Tuolloin Juuso ilmoitti omistavansa omakotitalon Torniossa sekä sijoitusasunnot Torniossa ja Vantaalla.