Muhosjoki virtailee hissun kissun. Veden liike on verkkainen, lähes seisahtunut.
Ja silti vesi tekee työtään koko ajan: kääntää hiekanjyvä kerrallaan uomaa uuteen asentoon, muuttaa sen paikkaa.
Kun tämä jatkuu tarpeeksi kauan, voi vanhasta joenuomasta joutua pätkä erilleen. Syntyy hauska makkaranmuotoinen lampi tai järvi. Juolua, nimeää väitöskirjatutkija Henriikka Salminen Oulun yliopiston maantieteen tutkimusyksiköstä.
Vanhat veden kulkureitit näkyvät Muhosjoen maastossa.
Kuva: Mikko Halvari
Retkipäivä on väitöskirjaansa viimeistelevälle Salmiselle piristys paikallisen tason geodiversiteetin ja hydrologian pohdintoihin.
Retkipaikka puolestaan on rauhallisen kuljeksijan unelma: ei merkittyjä reittejä, ei mitään rakenteita, ei muita ihmisiä. Sopii haahuilla omia polkujaan.
Haahuilun ja syrjäisten lampien lumoissa ovat myös Jukka Mikkonen ja Harri Hakala, jotka ovat tehneet kirjan Metsälampi (2023).
”Erämaisuuden tuntua tavoittelevalle lampi on oiva valinta, ja suolampi paras. Ne eivät joukkoja kiinnosta, vesijetit ja muskeliveneet pörräävät muualla.”
Jukka Mikkonen
Metsälampi-kirjan kirjoittaja
Ensimmäinen eteemme tuleva makkaranmuotoinen alue on jo kuivaa maata. Se on vanhempi kuin lammet, joissa on vielä vettä, Salminen sanoo.
Toisessa kohdassa on rinnakkain kaksi mutkaa. Niistä ylempänä oleva on vanhempi kuin alempana oleva.
Jotain makkaran menneisyydestä voi päätellä siitäkin, mitä puuta pohjalla kasvaa – ja mitä muuta siellä kasvaa. Pohjan aluskasvillisuus voi koostua kosteudessa viihtyvistä mustikasta, sammalista ja heinästä, kun ylhäällä vallalla ovat kuivan maan kasvit, kuten puolukka ja jäkälät.
Kulkeminen on nousua ja laskua, välillä uoman pohjalla ja välillä niiden välisen törmän päällä.
Kuva: Mikko Halvari
Henriikka Salminen tarkastelee ylhäällä kasvavia jäkäliä.
Kuva: Mikko Halvari
Kuopan kostean pohjan ovat vallanneet sammalet ja heinät.
Kuva: Mikko Halvari
Geodiversiteetti tarkoittaa elottoman luonnon monimuotoisuutta siinä missä biodiversiteetti elollisen luonnon monimuotoisuutta. Yhdessä nämä ilmaston kanssa muodostavat koko luonnon monimuotoisuuden.
Tarkemmin geodiversiteetti meinaa kallioperän, maaperän, maanpinnan muotojen, hydrologian sekä näihin liittyvien prosessien moninaisuutta. Sitä kaikkea, joka on piilossa kasvillisuuden alla ja sitä, joka mahdollistaa osaltaan myös biologisen monimuotoisuuden.
Hydrologia eli vesitiede taas tutkii veden esiintymistä, ominaisuuksia ja kiertokulkua maapallolla, veteen liittyviä ilmiöitä ja veden vuorovaikutuksia muun ympäristön kanssa.
Tämä kaikki voi kuulostaa monimutkaiselta, mutta käytännössä on kyse esimerkiksi mahtavista, kiehtovista ja erikoisista luontopaikoista, kuten näistä makkaranmallisista pikkulammista. Tai harjuista, supista ja dyyneistä.
Salmisen mielestä geodiversiteettiä ei osata arvostaa tarpeeksi. Ehkä.
– Itsehän olen siitä tosi täpinöissäni, mutta kaikki eivät ole.
Monesti maisema on kuitenkin se, mihin ihminen kiinnittää ensimmäiseksi huomionsa luontoon mennessään. Eli geodiversiteettiin!
Geodiversiteetti tarkoittaa elottoman luonnon monimuotoisuutta ja biodiversiteetti elollisen luonnon monimuotoisuutta. Yhdessä nämä sekä ilmasto muodostavat koko luonnon monimuotoisuuden.
Kuva: Mikko Halvari
Henriikka Salminen on innostunut geodiversiteetistä. Ja niin on moni muukin hienoja maisemia ihasteleva, vaikkei usein tunnistakaan taustalla olevia prosesseja ja käsitteitä.
Kuva: Mikko Halvari
Joen virtaamaan vaikuttavat painovoima ja kitka. Painovoiman vuoksi vesi valuu aina alamäkeen, ja kun vettä on paljon, syntyy puro, joki tai muu virta.
Jossain kohdassa virtaus voi kitkan takia hiipua, jolloin yksittäiset partikkelit, kuten hiekanjyvät, alkavat kasautua. Syntyy matalampia kohtia eli särkkiä, ja joen virtaus muuttuu.
– Vesi etsii aina helpoimman reitin, Salminen tähdentää.
Täällä, Muhoksen muodostuman alueella ja Rokuan harjun kyljessä, maaperä on hiekkapitoinen. Hiekka lähtee virran mukaan helposti.
Korkeuserot ovat näillä seuduin maltillisia, joten vedet virtaavat verkalleen. Vuolas virta irrottaisi materiaalia enemmän, hidas ja tasainen kasaa sitä.
Suorassa virrassa vesi etenee tasaisesti, mutkittelevassa eli meanderoivassa vähän niin ja näin: mutkan ulkolaidalla vesi virtaa nopeammin kuin sisälaidalla. Siksi hiekkaa irtoaa ulkolaidalta ja kasautuu sisäkurviin särkäksi.
Joen mutka siirtyy ulommas ja ulommas, kunnes se yhdistyy seuraavaan mutkaan. Näin uoma on löytänyt uuden reittinsä.
Muhosjoen tapaisessa maltillisessa virrassa hiekkaa alkaa tämän jälkeen keräytyä vanhan uoman suun särkkiin niin paljon, että vesi jää loukkuun entiseen uomaansa. Yhteys jokeen katkeaa ja kas, on syntynyt juolua.
On jännittävää ymmärtää, miten samat prosessit jatkuvat edelleen. Maisema muuttuu hienovaraisesti koko ajan.
Joenmutkan ulkolaidalla vesi virtaa nopeammin kuin sisälaidalla. Siksi hiekkaa irtoaa ulkolaidalta ja kasautuu sisäkurviin.
Kuva: Mikko Halvari
Henriikka Salminen kannustaa ottamaan kartan joskus käteen tutullakin alueella, sillä näin retkistä saa irti kaikenlaista uutta. Maanpinnalla kulkiessa ei välttämättä hoksaa kaikkea, mitä maastossa oikeasti on.
Ja totta: makkaralampi tai niiden kirjoma kokonainen alue hahmottuu paperilta tai ruudulta ihan eri tavalla.
Esimerkiksi Muhosjoen Murtokosken lähellä on luonnonsuojelualue, jossa on nähtävillä syntymässä oleva uusia juoluoita.
– Tuosta vesi saattaa jo nyt korkean veden aikana huljahtaa, Salminen paikantaa syntymässä olevan uuden joenuoman paikan.
Kartassa koski-tekstin alla on syntymässä uusi makkaranmuotoinen lampi, kun U-kirjaimen muotoisen osan yläreunat yhdistyvät ja alaosa erkaantuu jokiuomasta.
Kuva: Kuvakaappaus
Kuljeskelu jatkuu uomasta toiseen, ylös ja alas. Välillä polku kulkee pohjaa pitkin, välillä eroosiotörmän päällä. Sen vasemmalla puolella kasvaa männynhonkkeleita, oikealla kuusia.
Jokivesi on joskus yltänyt kunkin hiekkatörmän yläreunan korkeudelle asti.
– Ja tännekin, Salminen näyttää kädellään tasoa pään päällä.
”Silti lammet vetävät puoleensa niitä, joille on annettu silmät katsoa pimeyteen ja korvat kuunnella hiljaisuutta.”
Jukka Mikkonen
Metsälampi-kirjan kirjoittaja
Entisen joenuoman pohjalla ilma tuntuu kylmemmältä kuin ylhäällä.
– Mikroilmastotasku, Salminen nimeää havainnon.
Alue on kiehtova, erilainen. Olisiko tästä uudeksi, viralliseksi retkikohteeksi?
Vaihtelevan maaston ja erikoisuutensa puolesta kyllä, ehdottomasti.
– Mutta paljonko tulisi kävijöitä ja miten he pysyisivät polulla? Hiekkaiset alueet voivat olla herkkiä kulutukselle, Salminen pyörittelee vastausta.
Retkipolut pitäisi saada kulkemaan niin, että luontoarvot eivät kärsisi.
– Ehkä tämän on parempi olla rauhoittumispaikka.
Mutkaisia jokia on muuallakin kuin Muhoksella. Oulankajoki on siitä hyvä esimerkki, Kalajoen Siiponjoki toinen, Oulun Kalimeenoja kolmas. Kuvassa näkyy Muhosjokea sekä yksi siitä irtautunut pikkulampi.
Kuva: Mikko Halvari
Jokainen entinen joenmutka vaikuttaa olevan omanlaisensa. Seuraava lampare on joko kuivumassa, tai se voi olla kuiva juuri tähän vuodenaikaan.
Toista lampea reunustavassa kasvillisuudessa on lehtomaisia piirteitä, kuten saniaista ja huopaohdaketta.
Kolmas entinen lampi on nyt makkaranmuotoinen suo.
Vanhan joenuoman pohjalla kiemurtaa pieni purouoma. Se on kuin pienoismalli siitä, mistä ilmiössä on kyse.
”Jokainen lampi on omanlaisensa, eikä lammen ulkoinen olemus koskaan ilmene kartasta. Paikan päällä useimmiten yllättyy suuntaan tai toiseen.”
Jukka Mikkonen
Metsälampi-kirjan kirjoittaja
Uomia on jo riittänyt, kuivia ja soisia, mutta missä ovat lammet?
– Tuolla vesi kimmeltää, Salminen osoittaa puiden väliin.
Lammen rantaan pääsy vaatii laskeutumisen törmää alas. Vesi on salaperäisen tummaa. Ei sameaa, mutta tummaa.
Makkaralammen pinta pilkistää puiden välistä.
Kuva: Mikko Halvari
Lampi on matala ja tummavetinen. Se todennäköisesti jäätyy talvella pohjaansa myöten.
Kuva: Mikko Halvari
Toisessa päässä uoma jatkuu, mutta lampi päättyy.
Kasvillisuus muistuttaa runsaudestaan jopa lokakuussa. Kuivuneita kielonlehtiä, oravanmarjaa, ahomansikkaa, vadelmaa, kultapiiskua, luettelee Salminen havaintojaan.
Lampi lienee niin matala, että se jäätyy talvisin pohjaa myöten. Siksi siinä tuskin on kaloja. Selkärangattomia ja hyönteisiä todennäköisesti on.
Lähtöpistettä kohti palatessa pysähdymme vielä joen rannalle, sen loivalle puolelle.
– Vesi liplattaa niin verkkaisesti, ettei heti ajattele, että se koko ajan ottaa hiekkaa matkaan.
Veden virtaus heilahtelee ajassa. Se kerää ja kasaa materiaalia eri aikoina eri tahtiin. Henriikka Salminen Muhosjoen rannalla.
Kuva: Mikko Halvari
Jutun sitaatit on poimittu Jukka Mikkosen ja Harri Hakalan kirjasta Metsälampi (2023).