Samsung saarttaa joutua korottamaan puhelintensa hintoja. Kuvassa Samsung Galaxy Z Fold7.
Tekoälykuume voi pian pakottaa älypuhelinvalmistajia nostamaan hintoja. Ainakin Samsung kaavailee jo huhujen mukaan korotuksia.
Generatiivinen tekoäly on nopeasti saanut miltei kaikki teknologiajätit ja lukemattomat pienemmän yritykset panostamaan uuteen teknologiaan valtavilla summilla. Tehokkaan tekoälyn kehittäminen vaatii valtavasi laskentatehoa, jota tarjoamaan rakennetaan jatkuvasti uusia datakeskuksia. Palvelinten kysyntä on kuitenkin silti korkeammalla kuin koskaan, mikä korottaa myös älypuhelinvalmistajien kustannuksia.
Palvelinkeskukset ovat täynnä huipputehokkaita suorittimia ja muistipiirejä, mikä on saanut alan merkittävimmät valmistajat keskittymään nimenomaan niihin älypuhelimissa käytettävien piirien sijaan. Näin ollen piirejä on kaiken aikaa käytössä vähemmän, mikä nostaa hintoja, korealaismedia Hankyung kuvailee raportissaan.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Raportin mukaan Samsung harkitsee jo korottavansa Galaxy-älypuhelinten hintoja kasvaneiden piireihin kytkeytyvien kustannusten vuoksi. Uutistoimisto Reuters puolestaan kertoo myös Xiaomin kaavailevan samaa, vaikka aikatauluista tai siitä, kuinka merkittävistä korotuksista puhutaan, ei toistaiseksi olekaan tietoa.
Tekoälyn nostattama innostus jatkunee vielä aikoja, joten piirien hinnat saattavat vastaavasti jatkaa nousuaan. Älypuhelimen ostaja saattaakin ennen pitkää törmätä yhä korkeampiin hintoihin.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta – katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
