Venäjä valmistautuu jo seuraavaan sotaan, norjalaisministeri sanoo.


Vladimir Putin osallistui joulukuussa 2023 seremoniaan, jossa juuri valmistunut Amiraali Golovkov -fregatti liitettiin Venäjän pohjoiseen laivastoon. EPA/AOP
Venäj än uudelleenvarustelu on käynnissä arktisella alueella.
Norjan puolustusministeri Tore Sandvik varoittaa brittiläisen The Telegraphin haastattelussa, että Venäjä kerää ydinaseita ja hyökkäyssukellusveneitä napapiirin alueelle valmistautuessaan sotaan puolustusliitto Naton kanssa.
Sandvikin mukaan Norja on havainnut Venäjän lisänneen aseiden kehitystä Kuolan niemimaalla, jossa sijaitsee sen Pohjoisen laivaston tukikohta ja jonne se on sijoittanut suuren osan ydinaseistaan.
Kuolan niemimaa sijaitsee Venäjän luoteisosassa, ja se rajautuu Suomeen ja Norjaan.
– Venäjä vahvistaa asemaansa Kuolan niemimaalla, jossa sijaitsee yksi maailman suurimmista ydinasearsenaaleista. Niitä ei ole suunnattu ainoastaan Norjaa kohti, vaan myös Yhdistyneeseen kuningaskuntaan sekä pohjoisnavan yli Yhdysvaltoihin ja Kanadaan, hän sanoo.
– Olemme Naton silmät ja korvat tällä alueella, ja näemme heidän testaavan uusia aseita, kuten hypersoonisia ohjuksia. He testaavat myös ydinvoimalla toimivia torpedoja ja ydinkärkiä.
Telegraph huomauttaa lisäksi, että Kuolan niemimaalla on tärkeä rooli Venäjän ydinaseita koskevassa, niin sanotun ”toisen iskun” strategiassa. Sen mukaan Venäjä laukaisisi tuhoisan vastaiskun ydinaseillaan, mikäli joutuisi itse ydiniskun kohteeksi.
Norjan puolustusministeri Tore O. Sandvik varoittaa Venäjän aikeista. AOP
Täysi herruus
Sandvik muistuttaa, että Vladimir Putin tavoittelee arktisen alueen täyttä herruutta kyetäkseen estämään Nato-maiden pääsyn tärkeille merireiteille sodan syttyessä.
Vaikka Venäjän sodankäynti Ukrainassa ei ole sujunut Putinin suunnitelmien mukaisesti ja Venäjän asevoimat ovat kärsineet suuria tappioita, Sandvik korostaa maan Pohjoisen laivaston olevan edelleen koskematon.
Telegraphin mukaan Venäjän Pohjoiseen laivastoon kuului ainakin 16 ydinsukellusvenettä jo ennen kuin Venäjä käynnisti norjalaisministerin mainitseman laivaston vahvistamisen.
– [Pohjoisella laivastolla] on uusi fregatti ja uusi monikäyttöinen sukellusvene, joka kehitettiin parin viime vuoden aikana. Kaikkein uhkaavin asia Venäjässä tällä hetkellä ovat sen sukellusveneet, Sandvik sanoo.
– Vaikka Venäjä ei kykene voittamaan Ukrainassa, ydinaseiden uhka ja kyky toiseen iskuun Kuolan niemimaalta tekee Venäjästä edelleen supervallan.
Sandvik korostaa haastattelussa, että Venäjän toiminnan seuraaminen arktisella alueella on tällä hetkellä ”Naton tärkein valvontatehtävä”. Tähän tehtävään osallistuvat myös Yhdysvallat ja Britannia.
Venäjän presidentti Vladimir Putin ei tavoittele rauhaa, norjalaisministeri muistuttaa. EPA/AOP
Suomen raja
Telegraphin haastattelussa Sandvik mainitsee myös Suomen rajan, jonka takana hänen arvionsa mukaan alkaa tapahtua Ukrainan sodan päättymisen jälkeen.
Norjalaisministeri sanoo, että Putin ei tavoittele rauhaa. Suomi tulee huomaamaan tämän rajansa takana, kun Venäjä pääsee jonkinlaiseen ratkaisuun Ukrainassa.
– Putin ei ole kiinnostunut rauhasta. Putinin suunnitelmiin ei kuulu vakaa rauha Ukrainassa. Jos hän voi, hän tekee paluun sinne, Sandvik sanoo.
– Vaikka saisimme rauhansopimuksen aikaan Ukrainassa, sotilaat paikalle ja vakautettua tilanteen, yhden analyysin mukaan hän mobilisoi miljoonia sotilaita Suomen rajan lähelle, hän sanoo.
Brittilehti huomauttaa lopuksi, että Naton ja Venäjän väliset jännitteet arktisella alueella ovat viime viikkoina kiristyneet. Hiljattain Saksan laivasto testasi torpedojen ja ohjusten laukaisua alueella, ja Venäjän alukset ovat partioineet Saksan harjoitusten ympäristössä tiuhaan ja epäilyttävän lähellä.