Pukeutuminen|Luhta suunnitteli Suomen asut Milanon olympialaisiin.
Talviolympialaiset ovat erityisesti tulevana helmikuuna myös muotiasia. Kisat järjestetään Milanossa, eli muodin Euroopan pääkaupungissa.
Luhta Sportswear Company esitteli keskiviikkoiltapäivänä Suomen olympiamalliston.
Malliston design sai Luhdan tiedotteen mukaan inspiraationsa ”Suomen Lapista, sen ainutlaatuisesta luonnosta, hiljaisuudesta ja uskomattoman kauniista sinisestä hetkestä auringonlaskun hetkellä”.
Aina Suomen kisajoukkueiden asut eivät ole keränneet pelkkää ylistystä.
Stylisti ja tyyliasiantuntija Sohvi Nyman myöntää pelänneensä pahinta, kun häntä pyydettiin arvioimaan Suomen olympiamallisto.

Sohvi Nyman pelkäsi pahinta, mutta yllättyi iloisesti. Kuva: Juhani Niiranen / HS
Yllätys oli melkoinen, kun hän pääsi kuviin käsiksi.
”Yllätyin todella iloisesti. Ensimmäisenä ajattelin, että asut ovat freesin näköiset ja onnistuneet”, Nyman sanoo.
”Leikkaukset ovat todella hyvät, ja asuissa on paljon yksityiskohtia, joita ei heti huomaa. Hetken kun katsoo niin ne löytyvät sieltä.”
Nyman pitää erityisesti malliston yhtenäisestä linjasta. Hän pitää mallistoa trendikkäänä.
”Usein aiemmin kisa-asuissa on nojattu nostalgiaan ja sellaiseen kasari- tai ysärityyliin. Erityisesti pidän pitkistä toppaliiveistä. Ne ovat aika stailit, niissä on sellaista 2000-luvun alun tyyliä.”
Toppaliivitakin liukuväritys on myös Nymanin mieleen. Hän uskoo, että kun aiemmin kisa-asut ovat keränneet paljonkin kritiikkiä, niin nyt palautteesta on otettu opiksi ja katsotaan eteenpäin.

Fleece-asu oli ainoa, joka tökki stylistin mielestä. Kuva: Benjamin Ilmoni

Suomen kisa-asut keräävät kiitosta. Kuva: Benjamin Ilmoni
Mallistossa on hänen mielestään vain yksi heikko lenkki.
”Ne fleece- tai villa-asut ovat sellaisia kasarihenkisiä. Se on vähän jämähtänyt tyyli. Muilta osin mallistossa on vartalonmyötäisyyttä, joka tuo trendikkyyttä. Vaatteet eivät ole vain isoja telttoja.”
Nyman löytää malliston väreistä ja tyylistä sen, mitä Luhta kertoo tavoitelleensakin.
”Nämä ovat juuri sellaiset, jotka laitetaan päälle ja mennään Lapissa eräilemään”, hän innostuu.
Kokonaisuutena Nyman pitää mallistoa sekä onnistuneena että trendikkäänä.