Nina Nikkilän isä, terve keski-ikäinen mies, menehtyi yhtäkkiä myrkytykseen. Tapausta pidettiin onnettomuutena. Sitten Nina löysi lapsuudenkodistaan hiuksia nostattavaa todistusaineistoa.
Lempipaikka maailmassa. Turvasatama ja rauhan tyyssija. Niin Nina Nikkilä, 30, kuvailee perintömökkiään Pirkanmaalla.
Ruokailutilan ruutuikkunoiden takana pilkottaa tuulen rypyttämä järvenselkä. Hyllykköön on aseteltu muistoja lapsuudenperheestä: kehystettyjä valokuvia, isän golfpalkintoja, äidin maljakoita ja kynttilänjalkoja. On kodikasta ja idyllistä.
Silti moni ihmettelee, miten Nina voi viihtyä mökillään. Kymmenen vuotta sitten juhannuksena täällä tapahtui kamalia.
Nina Nikkilä: ”Äidissä oli aina ollut narsistisia piirteitä”
Vanhemmat, kaksi lasta ja omakotitalo Tammelassa – ihan tavallinen perhe siis. Isä Jari pyöritti telakkateollisuusalan yritystä ja äiti Eeva-Kaisa työskenteli lukion kieltenopettajana. Pikkuveli harrasti isän kanssa jääkiekkoa, Nina kulki äidin mukana hevostallilla. Rientoja oli niin paljon, että yhteisille aterioille istuttiin vain harvoin.
Vapaa-aikana seurusteltiin ystäväperheiden kanssa, käytiin kylpylälomilla ja matkusteltiin. Lapsilta ei puuttunut mitään materiaalista. Kaikkea sai, jos oli valmis tekemään sen eteen työtä. Mutta vastikkeetta oli turha kinua edes pizzarahaa.
Jari oli pidetty mies, jolla oli iso ystäväpiiri. Eeva-Kaisa oli ristiriitaisempi: suoraviivainen ja oikeudenmukainen, mutta oudon tunnekylmä.
Kun Ninan kani kuoli, tyttö olisi halunnut järjestää hautajaiset. Sen sijaan äiti jauhoi lemmikin jauhelihaksi kodin lihamyllyllä. Ja kun Nina kertoi kuukautistensa alkaneen, äiti totesi ykskantaan sen tarkoittavan sitä, että nyt tyttären olisi mahdollista tulla raskaaksi. Ja silloin ei olisi kotiin tulemista.
”Jälkeen päin ajatellen äidissä oli aina ollut narsistisia piirteitä. Hän oli älykäs ja itsenäinen, ei huolinut apua keneltäkään. Äiti oli kasvatettu hyvin kilpailuhenkiseksi”, Nina sanoo.
Kilpailullisuus heijastui myös äidin ja tyttären väleihin. Tallilla äiti huomautti usein olleensa Ninan ikäisenä jo paljon parempi ratsastaja. Kun Ninan ulkonäköä alettiin teini-ikäisenä kehua, äiti muistutti kiireesti pärjänneensä itse aikoinaan kauneuskisoissa.
”Tuntui, etten koskaan oikein riittänyt äidille. Tämän riittämättömyydentunteen kanssa olen myöhemmin kamppaillut työelämässä. Olen asettanut riman tosi korkealle ja ylisuorittanut.”
Miestään äiti Ninan mukaan arvosti, jopa jumaloi. Laskettelukeskuksessa 1994 vaihdetusta pitkästä katseesta alkanut, satumaiselta tuntunut rakkaustarina oli vuosien kuluessa arkipäiväistynyt. Kumpikaan ei jaksanut ponnistella parisuhteen eteen. Äitiä ei kiinnostanut edustaa isän rinnalla yrityksen juhlissa, eikä isä piitannut hevosista.
Oli toki hyviä hetkiä, jolloin Nina huomasi vanhempiensa vaihtavan lämpimiä katseita. Mutta yhä useammin oli myös repiviä riitoja.
Vasta kun isältä meni näkö, äiti hälytti ambulanssin
”Eihän näin käy kuin elokuvissa”. Tuon lauseen Nina on kuullut useasti tarinaansa kertoessaan. Ja siltä hänestä itsestäänkin on tuntunut.
Peruskoulun jälkeen Nina oli aloittanut merkonomiopinnot ja muuttanut omilleen Forssaan. Syksyllä 2014 isä soitti ja pyysi käymään. Hänellä oli tärkeää asiaa: mitä mieltä tytär olisi siitä, jos vanhemmat eroaisivat? Isä kertoi kohdanneensa ihmisen, joka tuntui tarvitsevan häntä. Naisen, jolle hän sai olla tuki ja turva – toisin kuin puolisolleen. Nina sanoi ymmärtävänsä.
Mutta äiti, joka vuosien varrella oli useasti uhkaillut erolla, ei aikonut luopua avioliitostaan taisteluitta. Hän viskasi raivoissaan miehensä puhelimen vessanpönttöön ja julkaisi ystävänpäivänä Facebook-päivityksen, jossa uutta naisystävää solvattiin nimeltä.
”Tuolloin ajattelin ensimmäistä kertaa, että äidillä ei taida olla kaikki kunnossa.”
Sitten tuli juhannus 2015.
Nina ystävineen oli Himoksella, vanhemmat mökillä kahdestaan. Mitä siellä tuolloin tapahtui, ei tarkkaan tiedetä.
Kevään aikana urheilullinen, perusterve isä oli useasti valitellut huonovointisuutta. Nina arveli sen johtuvan stressin laukeamisesta. Isä oli juuri hakenut ja saanut rahoituksen yrityksensä isolle innovaatiohankkeelle. Juhannuksena isän tila kuitenkin heikkeni äkisti niin, että äiti lähti kuskaamaan häntä kohti kaupunkia. Mutta ei suinkaan ensiapuun, vaan kotiin.
Vasta, kun isältä meni näkö, äiti hälytti ambulanssin. Nina sai kuulla tilanteesta, kun isä jo makasi tajuttomana teho-osastolla Hämeenlinnan sairaalassa. ”Ei mitään akuuttia, tule kun kerkeät”, äiti viestitti. Tytär lähti saman tien ajamaan kohti sairaalaa.
Kolme päivää myöhemmin isä kuoli tajuihinsa tulematta.
Isän kuoleman jälkeen äiti alkoi käyttäytyä oudosti
Kuolinsyyksi paljastui metanolimyrkytys. Vaarallista liuotinta löytyi ruumiista 83 millimoolia litrassa, kun jo 15–30 mmol/l luokitellaan hengenvaaralliseksi. Toinenkin outo kuolema oli sattunut hiljattain: Ninan koira oli äidin hoidossa yhtäkkiä heittänyt henkensä. Kaksivuotias, terhakka amerikanspanieli.
Isän vielä maatessa sairaalassa äiti oli alkanut kuumeisesti järjestellä irrationaaliselta vaikuttaneita asioita, muun muassa kotitalon likakaivon tyhjennystä. Myöhemmin Nina ymmärsi äidin pyrkineen hävittämään todisteita. Naapureille äiti arveli miehensä ottaneen rotanmyrkkyä. Hän vakuutti myös huolehtivansa puolisostaan kotona, jos tämä paljastuisi aivokuolleeksi.
”Se soti täysin äidin arvomaailmaa vastaan. Hän oli aina ollut armokuoleman kannalla, jos toivoa paranemisesta ei ole. Tuolloin ajattelin kai vain, että kriisitilanteessa jokainen reagoi tavallaan.”
Kuolema kirjattiin tapaturmaksi, sillä Hämeenlinnan sairaalassa äiti oli selittänyt isän olevan korvikeviinaa käyttävä työtön alkoholisti. Kotipitäjässä Forssassa valhe ei Ninan mukaan olisi ikinä mennyt läpi. Isän firman konttori sijaitsi keskustassa poliisiaseman vieressä, ja hänet tunnettiin kaupungissa menestyvänä yrittäjänä.
Heti hautajaisten jälkeen äiti alkoi systemaattisesti hankkiutua eroon yhteisistä muistoista ja omaisuudesta. Roskalavalle lensivät kaikki isän tavarat sekä perhekuvia ja -videoita sisältäneet tietokoneet. Äiti yritti painostaa Ninaa ja pikkuveljeä suostumaan kotitalon, kesämökin ja isän yritysten myyntiin. Hän jopa vaati lapsiaan takaamaan liki 400 000 euron lainan, jonka turvin olisi voinut aloittaa uuden elämän Helsingissä.
Nina kieltäytyi. Sen jälkeen äiti katkaisi välit.
Intuitio kertoi, että jokin oli pielessä
Intuitio kertoi, että jokin oli pahasti pielessä. Äidin poissa ollessa Nina kävi lapsuudenkodissa tutkimassa paikkoja ja löysi isänsä puhelimen. Sen välityksellä äiti oli lähetellyt naisille viestejä isäksi tekeytyneenä ja etsiskellyt itselleen uusia tuttavuuksia deittisivustoilla.
Sitten käsiin osui hiuksia nostattava paperi: ohje myrkyllisten ainesosien sekoitteluun. Lähiaikojen tapahtumat alkoivat yhdistyä Ninan päässä pelottavaksi kuvioksi. Hän tallensi tiedot puhelimelleen.
”Muistan miettineeni, onko tämä totta vai olenko sekoamassa. Tajusin, että tämä ei ole asia, jonka voisin vain ohittaa. Jos nyt perääntyisin, en pystyisi elämään itseni kanssa.”
Nina joutui kuitenkin ottamaan yhteyttä poliisiin useamman kerran ennen kuin rikostutkinta käynnistettiin. Silloin äiti oli jo hävittänyt Ninan tallentaman todistusaineiston.
”Jokin äidissä mureni avioliiton mukana”
Syksy oli hyvin yksinäistä aikaa. Nina ei saanut keskustella tutkintaan liittyvistä asioista muiden kuin poliisin kanssa – ei edes terapiassa. Hän vältteli tapaamasta jopa ystäviään, ettei vahingossa puhuisi sivu suunsa. Äidin kanssa poliisi ei suositellut jäämään kahden kesken. Myös tyttären henki saattoi olla vaarassa.
Silti piti vain jaksaa.
”Ei ollut sellaista mahdollisuutta, että voisin hajota. Jostakin löytyi alkukantainen selviämismoodi.”
Joulun jälkeen poliisit viimein hakivat äidin kuulusteluihin, ja pian hänet vangittiin miehensä murhasta epäiltynä. Helmikuun alussa äiti löytyi sellistään itsemurhan tehneenä. Jäähyväiskirjeessä luki suunnilleen näin: ”En murhannut, rakastin. Mutta kesämökillä saattoi tapahtua kauhea vahinko.”
Tutkimuksissa kävi ilmi, että äiti oli yrittänyt ostaa metanolia ensin paikallisesta apteekista. Kun sitä ei myyty, hän tilasi ainetta verkkokaupasta – 10 litraa. Kevään aikana hän oli ilmeisesti testannut sopivaa annostusta paitsi mieheensä myös Ninan koiraan.
”Äiti ei ollut paha, mutta jotakin hänessä mureni avioliiton mukana. En usko hänen halunneen tappaa isää, hän ei vain pystynyt päästämään irti. Ehkä äiti yritti metanolilla saada isän sokeutumaan, jotta voisi pitää tämän itsellään.”
Lapsen rakkaus vanhempia kohtaan on ainutlaatuista. Se ei lopu, vaikka nämä syyllistyisivät kamaliin asioihin. Myös Nina sanoo rakastavansa yhä äitiään. Siitäkin huolimatta, että näkee yhä painajaisia, joissa tämä yrittää vahingoittaa häntä.
”Hylkäämistäkin vaikeampi kokemus on ollut se, että jouduin pelkäämään äitiäni.”
Kymmenen vuoden aikana Nina on viettänyt paljon aikaa terapiassa. Hänellä on diagnosoitu posttraumaattinen stressi, masennus ja krooninen ahdistus. Niin oudolta kuin se ehkä kuulostaa, Nina pitää itseään silti onnekkaana. Trauma on herkistänyt ja tehnyt tarkkanäköisemmäksi, opettanut kuuntelemaan intuitiota.
Tietenkään Nina ei olisi halunnut äidin tappavan itseään. Mutta äiti oli jo edennyt hyvin kauas siitä ihmisestä, joka hän oli joskus ollut. Itsemurha pelasti hänet oikeusprosessilta ja vankilatuomiolta. Äiti päätti kohtalostaan itse.
Vihaa Nina ei tunne. Hän sanoo äidinkin olleen tavallaan uhri.
”Äiti kasvatettiin ihmiseksi, jonka piti aina olla paras, nopein ja kaunein. Hän oli joskus pieni tyttö, joka ei tullut hyväksytyksi omana itsenään. Näen sen yhä selvemmin nyt, kun kasvatan omaa lastani.”
Nina muutti Hollantiin ja aloitti elämän puhtaalta pöydältä
Äidin kuoleman jälkeen tapaus nousi uudestaan lööppeihin ja olo pikkukaupungissa alkoi käydä ahtaaksi. Myrkytetyn toimitusjohtajan ja myrkkymurhaajan tytär tunsi katseet selässään. Kaikilla vaikutti olevan käsitys tapahtumasta: ”Kyllähän se tiedettiin, että näin siinä käy.” Jotkut vaikuttivat jopa pettyneiltä siitä, että Nina ei romahtanutkaan, vaan keskittyi kuolinpesän selvitykseen ja varmistamaan isän firman toiminnan jatkumisen.
Vuonna 2018 Nina osti vanhan rekan, pakkasi mukaan kaksi hevostaan ja suuntasi kohti Hollantia. Perintörahojen turvin hän suunnitteli viettävänsä välivuoden, tekevänsä vähän töitä ja ratsastavansa. Sitten tielle osui mies, josta tuli nyt kuusivuotiaan tyttären isä.
”Olemme eronneet, mutta edelleen hyvissä väleissä. Hän tarjosi minulle ehdotonta tukea ja turvaa silloin, kun sitä eniten tarvitsin.”
Uudessa ympäristössä Nina sai aloittaa puhtaalta pöydältä. Nykyään hän asuu kumppaninsa kanssa Rotterdamin lähellä ja työskentelee markkinoinnin ja viestinnän parissa öljy- ja kemikaaliteollisuusalan yrityksessä. Moni paikallisista tuttavista ei tiedä hänen taustaansa. Jos joku kysyy vanhemmista, Nina sanoo heidän menehtyneen onnettomuudessa. Joillekin, harvoille ja valituille, hän on kertonut totuuden.
Nyt aika oli viimein kypsä kertoa koko tarina julkisesti. Nina kirjoitti yhdessä Heidi Holmavuon kanssa kirjan Murhan jäljet (Docendo), joka julkaistaan tällä viikolla.
”Lööpit, lehtijutut ja tv-ohjelmat saattavat ulkopuolisen silmissä olla vain osa rikosuutisointia. Harvoin muistetaan, että jokaisen kohu-otsikon takana on joku, joka ei pyytänyt tulla tarinaksi. Siksi halusin tuoda esiin oman näkemykseni tapahtumista, joiden seurauksia kannan mukanani loppuelämän.”
Lue myös Kotiliesi.fi: Miksi äidin ja tyttären suhde on usein niin vaikea? Psykoterapeutti kehottaa olemaan jämäkkä
Onnellisten muistojen mökki
Lapsuudenkoti myytiin pian vanhempien kuoleman jälkeen, mutta Ninalle oli selvää, että kesämökistä hän ei luopuisi. Siihen liittyy paljon onnellisia muistoja. Ja nyt hän on rakentanut tänne oman suojapaikkansa.
Naulakossa roikkuu yhä äidin vanha takki. Se tuoksuu hevostallille ja huuhteluaineelle, äidille. Kun Nina vetää sen ylleen, hänelle tulee turvallinen olo.
Juttu on julkaistu Annassa 44/2025.
Sinua voi kiinnostaa myös:
