Lue tiivistelmä
Tiivistelmä on tekoälyn tekemä ja ihmisen tarkistama.
Kaksi Louvren koruvarkaudesta kiinniotettua ovat osittain myöntäneet osallisuutensa, kertoo Pariisin syyttäjä Laure Beccuau.
Varkaat veivät kulttuurisesti mittaamattoman arvokkaita koruja. Arvoesineitä ei ole vielä löytynyt.
Kiinniotetut miehet ovat kolmekymppisiä ja ennestään tuttuja poliisille. Toinen heistä yritti paeta Algeriaan ennen kiinniottoaan.
Kaksi Louvren koruvarkaudesta kiinniotettua ovat osittain myöntäneet osallistumisensa varkauteen, Pariisin syyttäjä Laure Beccuau sanoi keskiviikkona uutistoimisto Reutersin mukaan.
Syyttäjän mukaan heitä tullaan syyttämään varkaudesta ja rikollisesta salaliitosta. Varastettuja arvoesineitä ei ole vielä löytynyt.
Kiinniotetut tunkeutuivat Louvren museoon vähän yli viikko sitten sunnuntaina toteutetun varkauden yhteydessä.
Varkauteen osallistui ainakin neljä ihmistä ja he veivät mukanaan koruja, joita voi pitää kulttuurisesti mittaamattoman arvokkaina. On arvioitu, että varkaudesta koitui taloudellisesti noin 88 miljoonan euron vahingot.
Syyttäjä totesi keskiviikkona, ettei hän voi sulkea pois mahdollisuutta, että varkauteen osallistui enemmän kuin neljä ihmistä.
Reutersin mukaan varkaus kesti kuudesta seitsemään minuuttia. Museon valvontakamerat eivät onnistuneet havaitsemaan tunkeutujia ajoissa estääkseen varkauden. Varkailla ei ollut aseita, mutta he uhkasivat vartijoita kulmahiomakoneilla, Reuters kertoo.
Koruvarkaudesta epäillyt otettiin kiinni viime viikonloppuna. Silloin kerrottiin, että epäiltyjen jäljille päästiin sekä dna-näytteiden että valvontakameroista saatujen kuvien perusteella.
Syyttäjä kertoi keskiviikkona, että toisen kiinniotetun dna-näytettä löytyi rikkoutuneesta lasivitriinistä, toisen ryöstöön käytetystä skootterista.
Ranskalaislehti Le Monde kertoi viikonloppuna, että kiinniotetut ovat kolmekymppisiä miehiä, jotka olivat ennestään tuttuja poliisille ”hienostuneista varkauksista”.
Epäillyistä toinen oli lehden mukaan Ranskan kansalainen ja toisella oli Ranskan ja Algerian kansalaisuus.
Poliisi vauhditti toimiaan, kun toinen epäillyistä yritti lähteä maasta Charles de Gaullen lentoaseman kautta, luultavasti Algeriaan.
Toinen epäillyistä otettiin kiinni Pariisin suurkaupunkialueeseen kuuluvasta Seine-Saint-Denis’stä, josta miehet olivat Le Parisien lehden mukaan kotoisin.