Osavuosikatsaukset|Ydin- ja vesivoiman tuotantomäärien lasku painoi Fortumin tulosta selvästi vuodentakaiseen verrattuna.
29.10. 9:44 | Päivitetty 29.10. 17:09
Energiayhtiö Fortumin heinä–syyskuun tulos jäi odotuksia heikommaksi. Yhtiön kannattavuutta kuvaava vertailukelpoinen käyttökate jäi 175 miljoonaan euroon, kun analyytikoiden konsensusennuste odotti yhtiön yltävän 190 miljoonaan euroon.
Vuosi sitten vastaavaan aikaan käyttökate oli 254 miljoonaa euroa.
Yhtiön kannattavuus heikentyminen johtui ydinvoiman ja vesivoiman heikoista tuotantomääristä. Fortum arvioi, että sen sähkön tuotantomäärä jää tänä vuonna selvästi normaalia pienemmäksi. Yhtiö arvioi, että sen ydinvoimalat tuottavat tänä vuonna noin 3,6 terawattituntia aiempaa vähemmän sähköä. Laskusta 3 terawattituntia toteutui tammi–syyskuun aikana.
Myös yhtiön vertailukelpoinen liikevoitto kutistui heinä–syyskuussa 97 miljoonaan euroon vertailukauden 158 miljoonasta eurosta. Analyytikoiden odotuksissa voittoa olisi kertynyt hieman yli 114 miljoonaa euroa.
Käyttökatteen ja liikevoiton tavoin myös yhtiön liikevaihto supistui selvästi. Se jäi nyt 929 miljoonaan euroon. Vuosi sitten vastaavaan aikaan liikevaihto ylsi lähes 1,1 miljardiin euroon. Liikevaihto oli kuitenkin hieman odotuksia suurempi.
”Kolmannen neljänneksen vertailukelpoiseen tulokseemme vaikutti Generation-segmentin heikentynyt tulos, joka johtui pääasiassa alhaisemmista tuotantomääristä mutta myös suojaushintojen laskusta”, toimitusjohtaja Markus Rauramo sanoi tulostiedotteessa.
Ydinvoiman ja vesivoiman tuotanto oli 1,7 terawattituntia pienempi kuin viime vuoden kolmannella neljänneksellä.
”Tämä johtui pääasiassa Oskarshamnin ydinvoimalaitoksen koko neljänneksen ajan jatkuneesta suunnittelemattomasta seisokista sekä vesivoiman vähäisemmistä tulovirtaamista”, Rauramo sanoi.
Fortum onnistui kaikesta huolimatta saamaan myymästään sähköstä kaksi euroa korkeamman hinnan kuin viime vuonna samaan aikaan. Nyt yhtiön myymästään sähköstä saama hinta oli 46,1 euroa megawattitunnilta eli 4,61 senttiä kilowattitunnilta. Vuodentakaista korkeampi hinta johtui muun muassa pörssissä myydyn sähkön kalleimmista hinnoista.
Oikaisu 29.10. kello 17.08: Uutisessa käytettiin alunperin Fortumin ydinvoimaloiden sähköntuotannosta terawattitunnin sijaan väärää yksikköä terawatti.