Puolisotilaalliset RSF-joukot julistivat vallanneensa kaupungin 18 kuukauden piirityksen jälkeen.

Kuvassa näkyy sotilasajoneuvo ja aseistettuja henkilöitä. Kuvassa arabian kielisiä tunnisteita ja päivämäärä 26/10/2025.

Avaa kuvien katselu

RSF:n taistelijat juhlivat Al-Faširin kaduilla 26. lokakuuta, kaupungin valtaamisen jälkeen. Kuva RSF:n telegram kanavalla jaetusta videosta. Kuva: Rapid Support Forces (RSF) / AFP

Sudanin armeija on vahvistanut vetäytyneensä Al-Faširin kaupungista sen jälkeen, kun puolisotilaalliset RSF-joukot julistivat ottaneensa kaupungin hallintaansa sunnuntaina.

Armeijan kenraali Abdel Fattah al-Burhan vahvisti vetäytymisen tiistaina televisioidussa puheessa, vedoten Al-Faširissa ”jäljellä olevien kansalaisten suojelemiseen ja kaupungin säästämiseen lopuilta tuhoilta”.

Kyseessä on merkittävä käänne Sudanin sisällissodassa, sillä Al-Fašir oli viimeinen merkittävä kaupunki Sudanin läntisellä Darfurin alueella, jota puolisotilaalliset RSF-joukot eivät vielä hallinneet.

Ennen Sudanin armeijan vetäytymistä RSF-joukot ehtivät saartaa kaupunkia 18 kuukauden ajan.

Kaupungin valtauksen myötä RSF hallitsee nyt kaikkia viittä Darfurin osavaltion pääkaupunkia, kertoo BBC.

RSF:ää syytetään laajoista teloituksista

Al-Faširin tilanne on ollut huolestuttava jo pitkään – yli vuoden jatkuneen saarron seurauksena kaupunki on kärsinyt vakavasta ruokapulasta.

Sudanin armeijan liittolaisryhmä on lisäksi syyttänyt RSF:ää 2 000 aseettoman kansalaisen teloittamisesta kaupungissa sunnuntain jälkeen.

Myös YK on ilmaissut huolensa raportoiduista julmuuksista. RSF puolestaan on kiistänyt syytökset.

Yalen yliopiston humanitaarinen tutkimusryhmä kertoi kuitenkin maanantaina löytäneensä satelliittikuvien perusteella todisteita, jotka viittaavat siihen, että RSF-joukot ovat toteuttaneet väitettyjä joukkomurhia vallattuaan Al-Faširin.

YK:n ihmisoikeusvirasto on varoittanut että riski laajamittaisista, etnisesti motivoiduista rikkomuksista ja julmuuksista Al-Faširissa kasvaa nyt päivä päivältä.

– Vaikutusvaltaisten valtioiden on toimittava estääkseen RSF:n ja sen liittolaisten julmuudet, virasto sanoi lausunnossaan.

Kaksi ja puoli vuotta kestänyt Sudanin armeijan ja RSF-joukkojen välinen sisällissota on tappanut jo kymmeniä tuhansia ihmisiä, sekä ajanut lähes 12 miljoonaa ihmistä pakolaisiksi.

AFP