Trump perustelee päätöstä sillä, että muilla ydinvaltioilla on niin ikään ydinkokeita.

Donald Trump lähikuvassa.

Avaa kuvien katselu

Yhdysvaltain presidentti kuvattuna Malesian pääkaupunki Kuala Lumpurissa 26. lokakuuta. Kuva: Hasnoor Hussain / EPA

Yhdysvaltain on määrä aloittaa jälleen ydinkokeet, kertoo presidentti Donald Trump.

Trump kertoi viestialusta Truth Socialissa, että hän on ohjeistanut Yhdysvaltain puolustusministeriötä asiasta. Trumpin mukaan prosessi ydinkokeiden edistämiseksi alkaa välittömästi. Presidentti ei kertonut tarkempia tietoja kokeista.

Trump perustelee päätöstä sillä, että muut ydinvaltiot tekevät niin ikään ydinkokeita.

– Muiden maiden testiohjelmien vuoksi olen määrännyt sotaministeriön aloittamaan ydinaseidemme testaukset samalla tavalla, Trump kertoi.

Trump myös mainitsi, että Yhdysvalloilla on enemmän ydinaseita kuin muilla valtioilla.

Venäjän presidentti Vladimir Putin kertoi aiemmin tällä viikolla, että maa oli testannut onnistuneesti ydinkäyttöistä vedenalaista torpedoa. Viikonloppuna Putin puolestaan sanoi, että Venäjä oli saanut päätökseen uuden ydinkäyttöisen risteilyohjuksen asetestit.

Yhdysvallat teki edellisen kokeen ydinaseella vuonna 1992.

Lähteet: AFP, Reuters