Hurrikaani Melissan vaikutusalueella on vähintään kymmeniä suomalaisia.

Ihmisiä evakuoitiin hurrikaanin alta Santiago de Cuban kaupungissa Kuubassa tiistaina. ALL OVER PRESS

Hurrikaani Melissan vaikutusalueella Jamaikalla, Haitissa, Dominikaanisessa tasavallassa ja Kuubassa on yhteensä noin 40 matkustusilmoituksen tehnyttä suomalaista, ulkoministeriöstä kerrotaan Iltalehdelle.

Todellinen suomalaisten määrä alueella voi olla tätä korkeampi, koska matkustusilmoituksen tekeminen on vapaaehtoista.

Vuoden toistaiseksi voimakkain hurrikaani iski tiistaina Jamaikalle ja keskiviikkona Kuubaan. Satoja tuhansia ihmisiä on evakuoitu hirmumyrskyn tieltä.

Ulkoministeriö kertoo olleensa yhteydessä osaan hurrikaanialueelle matkustusilmoituksen tehneistä suomalaisista. Myös alueen maiden matkustustiedotteissa on varoitettu hurrikaanikaudesta, ministeriöstä huomautetaan.

Hurrikaaniin liittyen on ilmoitettu tähän mennessä seitsemästä kuolemantapauksesta. Jamaikalla on kerrottu mittavista aineellisista vahingoista, mutta maan hallituksen mukaan on liian aikaista kommentoida Melissan aiheuttamia henkilövahinkoja.

Ulkoministeriöön ei ole tullut tietoja suomalaisten loukkaantumisista tai kuolemista hurrikaanialueella.

– Yleisesti tilannekuva on vielä hieman epäselvä johtuen muun muassa katkenneista yhteyksistä, ministeriön viestinnästä kerrotaan.

UM auttaa suomalaisia tarvittaessa mahdollisuuksien mukaan.

– Suomalaisia avustetaan konsulipalvelulain puitteissa, mutta Suomella ei ole kyseisissä maissa edustustoa, mikä käytännössä vaikeuttaa konsuliavun antamista.