The Roses on uusintaversio vuoden 1989 Ruusujen sota -elokuvasta.

Disney+ tiedottaa Jay Roachin ohjaaman ja Benedict Cumberbatchin sekä Olivia Colmanin tähdittämän The Roses -elokuvan saapuvan palveluun joulukuun 3. päivä.

The Roses on uusi versio vuoden 1989 klassikkoelokuvasta Ruusujen sota, joka perustuu Warren Adlerin kirjaan. Tony McNamaran käsikirjoittama leffa pyörii yhä elokuvateattereissa. Se sai valkokangasensi-iltansa elokuun lopussa.

The Rosesin virallinen synopsis kertoo seuraavaa:

”Täydellisen pariskunnan Ivyn (Olivia Colman) ja Theon (Benedict Cumberbatch) elämä vaikuttaa huolettomalta: on menestyksekkäät urat, rakkaudentäyteinen avioliitto ja mahtavat lapset. Mutta heidän päällepäin idyllisten kulissiensa takana muhii myrsky – kun Theon ura ajautuu syöksykierteeseen saman aikaan kun Ivyn unelmat lähtevät lentoon, armottoman kilpailun ja peitellyn kaunan alle kätkeytynyt ruutitynnyri räjähtää.”

The Roses -leffan Rotten Tomatoes -prosentti on 65. Metacritic laskee kriitikkoarvostelujen keskiarvoksi 58 / 100.

Elokuvassa nähdään myös muun muassa Andy Samberg, Allison Janney, Belinda Bromilow, Sunita Mani, Ncuti Gatwa, Jamie Demetriou, Zoë Chao ja Kate McKinnon.