Venäjä jatkoi torstain vastaisena yönä iskujaan Ukrainan energiasektoria vastaan. Aineellisten vahinkojen lisäksi ainakin kaksi ihmistä kuoli ja kymmeniä haavoittui iskuissa.

Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin mukaan iskuja tehtiin maan pääkaupungin Kiovan lisäksi ainakin yhdeksälle muulle alueelle.

Ukrainan suurin yksityinen energiayhtiö DTEK kertoi useiden voimalaitostensa vaurioituneen. Yhtiön mukaan vauriot tulevat vaikeuttamaan suuresti sähkönjakelua tulevana talvena.

Venäjän puolustusministeriö myönsi maan tehneen ”massiivisen” iskun Ukrainan energialaitoksia vastaan. Puolustusministeriö kertoi niin ikään Venäjän joukkojen vallanneen kaksi uutta kylää, toisen Harkovan ja toisen Zaporizhzhjan alueelta.

Myös Ukraina hyökkäsi kymmenillä droneilla Venäjän alueelle. Venäjän puolustusministeriö kertoi ilmatorjunnan pudottaneen 170 dronea Brjanskin ja Moskovan alueilla torstain vastaisena yönä.