Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juusolle (ps) on satanut kritiikkiä, mutta toripuhetta todistanut PS-pomo antaa hänelle täyden tukensa.


Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso (ps) on ollut kohun keskellä pidettyään voimakkaan puolustuspuheen ja palkattuaan oman poikansa avustajakseen. Kuvassa Juuso eduskunnassa vuonna 2024. Miia Sirén
Perussuomalaisten (PS) Lapin piirin puheenjohtaja Jari Hast puolustaa voimakkaasti sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juusoa (ps), joka on joutunut kohun keskelle.
Juuson ympärillä kohistiin ensin hänen esiintymisestään PS:n järjestämässä tilaisuudessa kotikuntansa Tornion Prisman pihalla. Sen jälkeen syntyi kohu myös siitä, että Juuso oli palkannut avustajakseen oman poikansa, mitä Iltalehden haastattelema professori piti nepotismina ja korruption muotona. Perussuomalaiset ilmoitti kieltävänsä vastaavan toiminnan seuraavien eduskuntavaalien jälkeen.
Juuso kiersi viime viikonloppuna Lappia, jossa Länsi-Pohjan eli ”Länskän” keskussairaalaa uhkaava toimintojen karsiminen on herättänyt rajua kritiikkiä Juusoa kohtaan. Länskä uhkaa supistua pian lähinnä terveyskeskukseksi. Juuso sanoi Tornion tapahtumassa, että juuri hän huolehti hallituksen sairaalaverkkouudistuksessa siitä, että Länskässä on edelleen yöpäivystys ja kirurgista toimintaa.
– Kaikki on ministeri Juuson syytä. Tosi mukava kiitos, kun minä olen Laphalle (Lapin sairaanhoitopiiri) neuvotellut Länskän sairaalalle yöpäivystyksen ja kirurgian. Niin kiitos on se, että te riehutte somessa ja haukutte minua: Juuson syytä, ja Länskä lopetetaan ja valot sammutetaan. Ei pidä paikkaansa. Aivan pötypuhetta, Juuso muun muassa sanoi kuohuttaneessa puheenvuorossaan.
Voimakas puolustuspuhe on herättänyt ihmetystä siitä, että ministeri haukkui häntä moittivat kansalaiset. Aiheesta on käyty esimerkiksi paikallisissa sosiaalisen median kanavissa kipakkaa keskustelua. Ylen mukaan Kemin kaupunki aikoo hankkia juridisia jatkoselvityksiä siitä, lisääntyvätkö väestön kuolleisuus ja vaarantuuko potilasturvallisuus Länskän tehtävien karsinnan seurauksena.
”Tunnelma ei kiristynyt”
Lapin piirijohtaja, Juuson eduskunta-avustajana vuosina 2023–2024 toiminut Hast oli viikonloppuna ministerin mukana neljällä paikkakunnalla mukaan lukien Torniossa, missä kohupuhe kuultiin. Hän sanoo nyt Iltalehdelle, että toritapahtumasta on syntynyt ”väärä kuva” ja asia on haluttu tarkoituksella kääntää niin, että Juuso olisi moittinut äänestäjiä.
– Ministeri kyllä kritisoi ennemminkin hyvinvointialueen päättäjiä. Nyt on lähdetty revittelemään lyhyellä pätkällä videota, josta puuttuu koko puhe. Hän käytti hyvin samanlaisen puheenvuoron Kemissä tuntia aikaisemmin, ja siellä vastaanotto oli pitkälti samanlainen kuin Torniossa.
Hastin mukaan tunnelma ei ollut kiristynyt Torniossa tai Kemissä, vaan siitäkin on annettu mediassa ”turhan raflaava kuva”.
– Jos siellä nyt on vastahuutelua, niin ei sitä voi vielä kiristyneeksi tunnelmaksi sanoa.
Hast huomauttaa, että ministerin puheet Länsi-Pohjan keskussairaalan puolustamisen onnistumisesta pitävät täysin paikkansa ja hän avautui aivan aiheesta. Virkapohjassa ”Länskälle” olisi käynyt vielä huonommin kuin nyt on käymässä.
– Teet työn niin hyvin kuin pystyt niillä reunaehdoilla, mitä on, ja sitten kiitoksena tulee vain haukut ja arvostelut. Se varmasti turhauttaa, kun ei haluta edes ymmärtää, kuinka paljon asioiden eteen on tehty töitä. Ymmärrän täysin, että hän sanoo suoraan sen, miltä hänestä tuntuu, eikä ministeriä voi siitä moittia. Ajojahti ministeriä kohtaan ollut aivan käsittämättömän suurta mittasuhteiltaan.
Ei istu sote-kirstun päällä
Hast ei pidä virheenä myöskään oman pojan palkkaamista, sillä mitään sääntöjä ei ole rikottu. Lapin perussuomalaiset tukevat Juusoa horjumatta, hän sanoo.
– Kentällä yleinen näkemys on, että tuki meiltä on täysin vankkumaton. Vaikeita asioita on tehty ja erilaisia mielipiteitä on, mutta ei se sitä tukea ministerille horjuta eikä ole horjuttanut missään vaiheessa.
Kohuja Juuson ympärillä on ollut muitakin. Hastin näkemyksen mukaan Lapissa ei kuitenkaan ole laajempaa tyytymättömyyttä Juuson toimintaan ministerinä, vaan tyytymättömät ihmiset vain pitävät itsestään kovaa meteliä.
– Tässä matkan varrella on ollut aivan älyttömiä kierroksia ja Kaisa Juusoa syytetään milloin mistäkin. Riepottelu on ollut suorastaan järkyttävä. Välillä en tiedä näitä juttuja lukiessa, pitäisikö itkeä vai nauraa, niin joskus joutuu varmuuden vuoksi tekemään molemmat yhtä aikaa.
Hast huomauttaa lisäksi, että ministeri Juuso ei vastaa hyvinvointialueiden rahoituksesta ja on joutunut osittain myös ”sijaiskärsijäksi”. Hyvinvointialueiden rahoitus on kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikosen (kok) salkussa.
– Nyt kaikki tämä huuto ja möykkä kohdistuu ministeri Juusoon, joka vastaa sotessa nimenomaan siitä toiminnan puolesta. Täytyisi muistaa, että rahoitus on toisen ministerin alaisuudessa. Juuso ei istu rahakirstun päällä sotessa.