Suomessa raportoidaan keskimäärin yksi käytöstä poistetun akun tai pariston aiheuttama tulipalo kuukaudessa. Todellisuudessa määrä on huomattavasti suurempi, sillä monet vaaratilanteet jäävät pelastuslaitosten rekisterien ulkopuolelle. Tulipalot johtuvat usein akkujen ja paristojen huolimattomasta säilytyksestä tai lajittelusta.
Väärin hävitetty akku voi vaurioituessaan muuttua niin sanotuksi zombiakuksi, joka voi yllättäen syttyä palamaan ja aiheuttaa vakavan riskin niin kotona kuin jätehuollossa.
“Yksikin akku väärässä paikassa voi olla todella vaarallinen. Jos akku esimerkiksi tippuu, kolhiintuu tai joutuu puristuksiin jäteautossa, se voi syttyä palamaan”, kertoo paristojen ja akkujen kierrätystä Suomessa organisoivan Recser Oy:n eli Paristokierrätyksen toimitusjohtaja Liisa-Marie Stenbäck.
Teippaa akut ja patterit ennen kuin viet ne kierrätykseen
Elokuussa 2025 voimaan astunut EU:n akkuasetuksen luku VIII velvoittaa kaikki loppukäyttäjät, sekä yritykset että kuluttajat, lajittelemaan akut ja paristot erilleen muista jätteistä, ja toimittamaan ne lähimpiin keräyspisteisiin.
Varovaisuutta pitää noudattaa myös käytettyjen paristojen kanssa, sillä paristojen virtanavoissa on aina jonkin verran sähkövarausta. Jos navat osuvat toisiinsa tai metalliin, niistäkin voi aiheutua palovaara. Tämän takia on tärkeää teipata molemmat virtanavat aina ennen kierrätystä riippumatta paristojen koosta, muodosta tai valmistusmateriaalista.
Kaikki kauppoihin ja alueellisiin keräyspisteisiin palautetut paristot ja akut kuljetetaan käsittelylaitokselle, jossa ne lajitellaan ja käsitellään turvallisesti. Materiaalit ohjataan jatkokäsittelyyn, ja yli puolet niiden sisällöstä voidaan hyödyntää uudelleen.
Näin kierrätät akut ja paristot
Poista tyhjentyneet paristot ja akut laitteesta mahdollisimman pian.
Teippaa virtanavat heti käytöstä poistamisen jälkeen. Teippaukseen sopii mikä tahansa hyvin paikallaan pysyvä teippi. Riittää, että teippaat vain navat – ei koko paristoa. On hyvä, että pariston tai akun merkinnät jäävät näkyviin, jotta lajittelijat voivat tunnistaa, mitä kemiallista koostumusta ne sisältävät.
Perusta paristoille kotikeräyspiste esimerkiksi muovipussiin tai -rasiaan. Vältä metallista astiaa tai käytä sen sisällä muovipussia.
Älä heitä akkuja tai paristoja koskaan sekajätteeseen, metallinkeräykseen, tai muiden jätejakeiden, kuten pahvin, biojätteen tai SER-romun joukkoon. Palauta ne heti tilaisuuden tullen kauppaan tai lähimpään alueelliseen keräyspisteeseen.
Pakkaa vuotava tai vahingoittunut akku tai paristo tiiviiseen muovipussiin ja siirrä se turvalliseen paikkaan – esimerkiksi ulos metalliastiassa tai sisätiloissa paikkaan, jossa ei ole helposti syttyviä materiaaleja lähellä. Vältä täysin tiiviitä astioita, jotta mahdolliset kaasut pääsevät purkautumaan turvallisesti. Palauta vahingoittunut akku ensisijaisesti aluekeräyspisteelle, ojenna se henkilökunnalle ja kerro heille havainnoistasi, kuten vuodosta, kolhuista tai muista vaurioista.
Kaikki paristoja ja pienakkuja myyvät kaupat ottavat maksutta vastaan sellaiset käytetyt paristot ja akut, jotka vastaavat niiden omaa valikoimaa – myös silloin, kun tuotteita ei ole ostettu kyseisestä liikkeestä. Useimmissa kaupoissa on niille oma keräysastia. Jos sitä ei näy, paristot ja akut voi luovuttaa henkilökunnalle.
Suuremmat akut ja isommat määrät suositelleen vietäväksi alueellisiin keräyspisteisiin. Katso lähin: kierrätys.info.
Tietoa akkulaitteiden paloturvallisesta käytöstä löydät Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön verkkosivuilta: www.spek.fi.