Kansainvälistä henkilöstöä työllistävien yritysten osuus on viime vuodesta kasvanut eniten rakennusalalla sekä informaatio- ja viestintäalalla. Työvoimatarpeen ennustetaan lisääntyvän seuraavan vuoden aikana erityisesti rakennusalalla ja teollisuudessa. Kansainvälisen rekrytoinnin vaikeutuminen huolestuttaa erityisesti informaatio- ja viestintäalalla sekä julkisella sektorilla.

Nämä tulokset selviävät työelämäyhtiö Baronan valtakunnallisesta Kansainvälinen työvoima ja tulevaisuus 2025 -tutkimuksesta, jossa kartoitettiin noin 500 eri alan työnantajan näkemyksiä kansainvälisistä osaajista.

Kansainvälisiä osaajia työskentelee eniten informaatio- ja viestintäalalla, majoitus- ja ravintolalla ja julkisella sektorilla. Esimerkiksi informaatio- ja viestintäalan yrityksistä lähes kaksi kolmesta (64 prosenttia) työllistää kansainvälisiä osaajia. Majoitus- ja ravintola-alalla kansainvälisiä osaajia työllistävien osuus on 59 prosenttia ja julkisella sektorilla 50 prosenttia.

Eniten kansainvälistä työvoimaa työllistävien työnantajien osuus oli kasvanut rakennusalalla, missä kasvua oli 24 prosenttiyksikköä viime vuoteen verrattuna. Kansainvälisiä osaajia työllistävien yritysten osuus rakennusalalla oli nyt 49 prosenttia.

Vähiten kansainvälistä työvoimaa työllistäviä yrityksiä oli rahoitus- ja vakuutusalalla, kaupan alalla sekä kuljetus- ja varastointialalla. Viime vuonna vähiten kansainvälisiä osaajia työskenteli rakennus-, rahoitus- ja vakuutus- sekä kaupan alalla.

Alueellisesti kansainvälistä työvoimaa työllistäviä työnantajia oli eniten Pohjois-Suomessa ja Helsinki-Uusimaalla.

Yritykset jakautuvat kahteen leiriin

Yleisesti työvoimapula on hellittänyt, mutta yritysten välillä on edelleen merkittäviä eroja. Eniten työvoimapulasta kärsivien työnantajien osuus on laskenut viime vuoteen verrattuna julkisella sektorilla, informaatio- ja viestintäalalla sekä kuljetus- ja varastointialalla. Eniten työvoimapulasta kärsiviä yrityksiä oli majoitus- ja ravintola-alalla, rakennusalalla sekä tieteellis-teknisellä alalla.

Työvoimatarpeen odotetaan lisääntyvän seuraavan vuoden aikana erityisesti rakennusalalla ja teollisuudessa.

– Yritykset eri toimialoilla mutta myös toimialojen sisällä vaikuttavat entisestään polarisoituvan osaajapulasta kroonisesti kärsiviin sekä niihin, jotka tällä hetkellä eivät uusia osaajia tarvitse. Informaatio- ja viestintäalalla henkilöstön kansainvälisyys on ollut laajaa Suomessa jo pitkään, eikä yleinen heikko taloussuhdanne ole tilannetta muuksi muuttanut. Nyt saatu tulos kansainvälisiä osaajia työllistävien alan yritysten määrässä on mittaushistorian korkein, kertoo Baronan kansainvälisestä työvoimasta vastaava johtaja Elina Santalahti tiedotteessa.

– Työvoimapulan vähentyminen näkyy ehkä selkeimmin majoitus- ja ravintola-alalla, jossa osaajapulasta kärsivien yritysten osuus on laskenut neljässä vuodessa 59 prosentista 26 prosenttiin. Tästä huolimatta kansainvälisiä osaajia on työskennellyt koko mittausajan yli puolessa alan yrityksistä. Se kertoo majoitus- ja ravintola-alan rakenteellisesti nojaavan kansainvälisiin osaajiin, joita on nyt ollut saatavilla Suomen rajojen sisältä, hän jatkaa.

Kansainvälisellä työvoimalla tarkoitetaan ulkomaista työvoimaa sekä Suomessa asuvia ulkomaalaistaustaisia, joilla ei ole sujuvaa suomen kielen taitoa.

Julkisella sektorilla huolta tulevista rekrytoinneista

Tutkimuksen mukaan kolmannes niistä yrityksistä, joissa ei vielä työskentele kansainvälistä työvoimaa, käy keskusteluja kansainvälisten osaajien palkkaamisesta. Eniten keskusteluita on käyty rahoitus- ja vakuutusalalla, informaatio- ja viestintäalalla sekä majoitus- ja ravintola-alalla.

Kansainvälisen rekrytoinnin vaikeutuminen huolestuttaa eniten informaatio- ja viestintäalalla sekä julkisella sektorilla. Alueellisesti vaikeutuminen huolettaa eniten Pohjois-Suomessa.

Työnantajilta tiedusteltiin myös kansainvälisten osaajien palkkaamiseen liittyvistä esteistä. Vastausten mukaan etenkin kielelliset haasteet korostuvat rahoitus- ja vakuutusalalla sekä julkisella sektorilla. Myös lainsäädäntöön ja lupiin liittyvät haasteet koetaan suurimmiksi julkisella sektorilla sekä rahoitus- ja vakuutusalalla. Näiden lisäksi kulttuuriset haasteet korostuvat kuljetus- ja vakuutusalalla sekä rakennus- että kaupan alalla.

– Julkisen sektorin työvoimapula on merkittävästi hellittänyt, kun esimerkiksi hyvinvointialueiden rahoituksessa on ollut haasteita. Kansainvälisiä osaajia työskentelee silti yhä joka toisessa julkisen sektorin organisaatiossa, ja esimerkiksi eläköitymisen seurauksena tämä osuus tulee väistämättä kasvamaan lähivuosina. Jatkossa tarvitaan yhä laajempia panostuksia esimerkiksi kielikoulutuksiin, jotta julkisten palveluiden saatavuus voidaan turvata myös jatkossa, Baronan Elina Santalahti muistuttaa.

Poimintoja videosisällöistämme

Kansainvälisiä osaajia on rekrytoitu yhä enemmän johtotehtäviin. Tällaisia yrityksiä oli eniten hallinto- ja tukipalveluissa, tieteellis-teknisellä alalla sekä informaatio- ja viestintäalalla että rahoitus- ja vakuutusalalla.

Kansainväliset osaajat koetaan vetovoimatekijänä uusien työntekijöiden rekrytoinneissa erityisesti informaatio- ja viestintäalalla sekä rahoitus- ja vakuutusalalla.

Eri alojen työnantajien näkemyksiä selvittäneen kyselytutkimuksen tilasi Barona ja toteutti Taloustutkimus. Puhelinhaastatteluihin vastasi 502 yritysten ja julkisen sektorin ylintä päättäjää, keskijohdon edustajaa tai muuta organisaatioiden rekrytoinneista vastaavaa asiantuntijaa. Haastattelut toteutettiin elo-syyskuussa 2025.