Harry Kane on kiinnostunut potkaisijan roolista amerikkalaisessa jalkapallossa. Dustin Colquitt uskoo, että Kanessa olisi ainesta NFL:ään.

Avaa kuvien katselu
Englannin jalkapallomaajoukkueen kapteeni Harry Kane on suuri NFL:n ystävä. Kuva: David Fisher/Shutterstock/All Over Press
Bayern Münchenin keskushyökkääjä Harry Kane takoo 32-vuotiaana edelleen kovaa jälkeä jalkapallokentillä.
Hän johtaa Bundesliigan kuluvan kauden maalipörssiä 12 osumallaan ja on viimeistellyt Mestarien liigassa toiseksi eniten eli viidesti.
Kanen sopimus Bayernin kanssa ulottuu kesään 2027 saakka. Britannian yleisradioyhtiö BBC spekuloi torstaina, että Englannin maajoukkueen kapteeni saattaa kokeilla futisuransa jälkeen aivan toisenlaista lajia – amerikkalaista jalkapalloa.
Kane on kertonut innostuneensa lajista Tom Bradyn ja New England Patriotsin ansiosta vuonna 2011. Bradyn kanssa ystävystynyt jalkapallotähti oli seuraamassa Patriotsin juhliin päättynyttä Super Bowlia vuonna 2019.
Kane on haaveillut jo pitkään potkaisijana pelaamisesta NFL:ssä eli lajin korkeimmalla tasolla. Potkaisijan tehtävänä on hoitaa joukkueensa potkumaali- ja lisäpisteyritykset.
– Olen seurannut NFL:ää noin kymmenen vuotta. Pidän siitä ja haluaisin kovasti kokeilla. Tiedän, että se vaatisi kovaa työtä. En voisi vain ilmaantua paikalle ja alkaa mättämään potkumaaleja, se vaatisi paljon harjoittelua, Kane sanoi vuonna 2023.

Avaa kuvien katselu
Toni Fritsch pelasi jalkapalloa Itävallan maajoukkueessa ja Rapid Wienissä 1960- ja 1970-lukujen taitteessa, kunnes Dallas Cowboys värväsi hänet 1971. Cowboys voitti Super Bowlin vuonna 1972. Fritsch oli tuolloin loukkaantuneena, mutta hän sai silti mestaruussormuksen. Kuva: Getty Images
Kansas Cityn kanssa Super Bowlin vuonna 2020 voittanut Dustin Colquitt uskoo, että Kanessa olisi ainesta NFL-potkaisijaksi.
– Ehdottomasti, jos hän vain keskittyy siihen. Hän olisi loistava. Olen nähnyt hänen viimeistelytaitojaan, lentopotkun potkaisijana urallaan toiminut Colquitt sanoi BBC:lle.
Chiefsissä 15 kautta ja seurahistorian eniten pelejä (238) tahkonnut Colquitt on valmis harjoittelemaan Kanen kanssa. Hän korostaa, että Kane tarvitsee kokeneen pallonpitäjän harjoitellakseen potkaisemista.
– Joten kun hän on valmis, minäkin olen.

Avaa kuvien katselu
Nykyisistä NFL-potkaisijoista ainakin Kansas Cityn Harrison Butkerilla (kuvassa oikealla), Dallas Cowboysin Brandon Aubreyllä ja Chicago Bearsin Cairo Santosilla on jalkapallotaustaa. New York Jetsin Nick Folk ja Buffalo Billsin Matt Prater puolestaan ovat 40- ja 41-vuotiaita, joten Kanen iän ei pitäisi olla esteenä. Kuva: David Smith/CSM/Shutterstock/All Over Press
Jenkkifutiksessa potkaisija tuodaan kentälle suhteellisen harvoin, mutta silloin olisi syytä onnistua. Kane vertasi vuonna 2021 urheilusuoritusta jalkapallon rangaistuspotkuun.
Kane sattuu olemaan kovan luokan viimeistelijä pilkulta. Hän on laukonut aikuisuransa 105 rankkarista 93 maaliin, jos rangaistuspotkukilpailuja ei lasketa mukaan.
– Monet onnistuvat rangaistuslaukauksessa tai kaukovedoissa harjoituksissa, mutta onnistuvatko he siinä ratkaisun hetkillä, kun paine on suurimmillaan? Siinä olen ehkä parempi kuin nuoremmat pelaajat, Kane tuumi.