Alan Ritchson esittää pääosaa rikostrillerissä Motor City.
Venetsian ja Toronton elokuvafestivaaleilla kohauttanut rikosjännäri Motor City pääsee ensi vuonna elokuvateattereihin ainakin Yhdysvalloissa, uutisoi Deadline. Elokuvan pääosaa esittää Reacher-tähtenäkin tunnettu Alan Ritchson.
Motor City on herättänyt huomiota etenkin sillä, ettei siinä ole lainkaan dialogia. Ritchson siis tekee elokuvalla “Sisut” – joskaan ihan Jorma Tommilan puhumattomaan suoritukseen amerikkalaistähti ei yllä. Elokuvasta julkaistussa videopätkässä leuat nimittäin liikkuvat, vaikka ääntä ei soundtrackin yli kuulukaan.
Ritchsonin lisäksi elokuvan keskeisissä rooleissa näyttelevät Shailene Woodley, Pablo Schreiber ja Ben Foster.
Motor City sijoittuu 1970-luvun Detroitiin, missä armoton gangsteri lavastaa työväenluokan romantikon syylliseksi tämän ihastuttua hänen tyttöystäväänsä. Vuosien vankeusrangaistuksen jälkeen mies palaa kotiin mielessään vain yksi asia: kosto.
Motor Cityn ohjaajana toimii Potsy Ponciroli ja käsikirjoituksesta vastaa Chad St. John.
Elokuvasta ei ole julkaistu virallista traileria, mutta maistiaisen siitä saa Deadlinen julkaisemasta videopätkästä.