Tekeekö mieli säikkyä, pelätä ja kauhistua? On Halloween, ja sesonki on otollinen kauhun ahmimiseen. Listasimme kymmenen uutta kiinnostavaa kauhuelokuvaa eri tarpeisiin.

1. Tarve: intensiivinen kokemus

Jos kaipaat Halloweeniisi äärimmäisen rankkaa trippiä, katso Mads. Ranskalaisessa kauhutrillerissä Romain nuuskaisee nokkaansa punaista pulveria ja kaikki menee päin helvettiä.

”Kuin George A. Romeron ohjaama versio Juokse Lola! -elokuvasta”, kirjoitti kriitikko Brian Tallerico.

Viaplayssa, Cineastissa ja vuokraamoissa.

Mustahiuksinen valkoinen nainen makaa hiukset levinneinä kasvojensa ympärille, katsoo kameraan.

Avaa kuvien katselu

The First Omenia on hehkutettu melkein alkuperäisen Ennustus-elokuvan veroiseksi. Kuva: Courtesy of 20th Century Studios

Tällaista synnytyskohtausta et ole nähnyt.

Arkasha Stevensonin ohjaama esiosa vuoden 1976 Ennustukselle selittää paholaislapsi Damienin alkuperää. HS:n kriitikko Kaisu Tervonen totesi, että synnytyksen kautta elokuva käsittelee laajemmin naiskehoa koskevia, yhä ajankohtaisia kysymyksiä.

Disney+:ssa, HBO Maxissa ja vuokraamoissa.

3. Tarve: nostalgiaa ja eksistentialismia

Kaksi nuorta istuu sohvalla, taustalla värikäs akvaario.

Avaa kuvien katselu

Owenia (Justice Smith) ja Maddya (Jack Haven) yhdistää rakkaus yliluonnollista nuortensarjaa kohtaan. Kuva: A24

Psykologinen taidekauhu I Saw the TV Glow tarjoilee coolia ysärinostalgiaa Buffyn ystäville. Samalla se toimii tehokkaana trans-allegoriana. Ei-binäärinen ohjaaja Jane Schoenbrun on kovassa nosteessa: työpöydällä on uusi teinislasher sekä suositun Black Hole -sarjakuvan filmatisointi.

Viaplayssa ja vuokraamoissa.

4. Tarve: nykyteknologian vaarat

Companion elokuvan juliste.

Avaa kuvien katselu

Kuva: Filmikamari

Kaverusten mökkiviikonloppuun tulee yllättävä käänne, ja kaikki menee päin prinkkalaa. Alkuvuodesta teattereissa pyörinyt Companion käsittelee ihmisyyttä ja sukupuolirooleja tekoälyn aikakaudella. Ex Machina kohtaa Herin kohtaa Barbien.

HBO Maxissa ja vuokraamoissa.

5. Tarve: musiikkia ja pahuutta

Lihaksikas musta mies pitelee aseita, päällä veren tahrima valkoinen hihaton paita.

Avaa kuvien katselu

Michael B. Jordan näyttelee kaksoisroolin Ryan Cooglerin (Black Panther) hittielokuvassa Sinners. Kuva: © 2025 Warner Bros. Entertainment Inc.

1930-luvulle Yhdysvaltojen syvään etelään sijoittuva Sinners on harvinainen tapaus: Hollywood-studion isolla rahalla tuottama elokuva afroamerikkalaisen musiikin juurista. Se on myös hulvaton genre-elokuva, joka kannattaa katsoa selvittämättä mitään etukäteen.

HBO Maxissa ja vuokraamoissa.

6. Tarve: kekseliäitä kuolemia

Lilaan huppariin pukeutunut nuori mies raahautuu lattialla sairaalassa.

Avaa kuvien katselu

Final Destination Bloodlinesin ehkä kuuluin kohtaus sijoittuu sairaalan magneettikuvaukseen. Kuva: © 2025 Warner Bros. Entertainment Inc.

Kuolema korjaa nuoria luovilla tavoilla suositun Final Destination -kauhusarjan odotetussa uutuusosassa, josta tuli massiivinen hitti. Final Destination Bloodlines saattaa olla rakastetun sarjan paras. Loistavia tappoja ja joukko sopivan karrikoituja nuoria, joille saakin käydä köpelösti.

HBO Maxissa ja vuokraamoissa.

En man står på ett båtdäck och ser förvånad ut, relingen och däcket är väldigt blodigt och vid sidan syns två människoben som är delvis upprivna.

Avaa kuvien katselu

Sarjamurhaaja ruokkii turisteja haille Dangerous Animalsissa. Kuva: Mark Taylor © Animal Holdings Pty Ltd. All Rights Reserved.

Tappajahai synnytti 50 vuotta sitten haielokuvien genren. Australialainen Dangerous Animals yhdistää suositun lajityypin toiseen: sarjamurhaajiin. Tyylikkään verkkaisesti etenevässä trillerissä hain lapsena puraisema safariyrittäjä (Jai Courtney) vie turisteja merille ja syöttää nämä haille.

8. Tarve: kohotettua kauhua

Lapsi juoksee katulampun valaisemalla öisellä pihatiellä kädet levällään.

Avaa kuvien katselu

Weapons-elokuvassa 17 Maybrook-nimisen kylän lasta juoksee pimeyteen kello 2.17 yöllä. Kuva: Warner Bros. Pictures

Kokonainen koululuokka juoksee yhtenä yönä kadoksiin. Mihin he menivät? Weaponsin lähtökohta on kauhistuttava. Zach Creggerin (Barbarian) episodimaisesti etenevä kauhudraama kuvaa yhteisöä, joka kohtaa selittämättömän tragedian. Se muistuttaa yhtä lailla Stephen Kingistä kuin Magnoliasta.

HBO Maxissa ja vuokraamoissa.

En bister Ralph Fiennes insmord i rödaktig olja står framför en mur av ben.

Avaa kuvien katselu

Ralph Fiennes näyttelee luutemppelin pystyttänyttä entistä lääkäriä elokuvassa 28 vuotta myöhemmin. Kuva: © 2024 CTMG

Iphonella kuvattu 28 vuotta myöhemmin on kekseliäs zombie-elokuva, jota The Telegraphin kriitikko Robbie Collin kutsui ohjaaja Danny Boylen parhaaksi sitten Slummien miljonäärin. Elokuvassa eletään zombeilta turvassa pikkusaarella Iso-Britannian edustalla. Brexit-tulkinnat eivät ole tuulesta temmattuja.

Pitkähiuksisen ihmisen takaraivo, takana toisen ihmisen pään yläosa.

Avaa kuvien katselu

Longlegsin trailereissa ei nähty Nicolas Cagen kasvoja. Viesti oli selvä: tule teatteriin kauhistumaan! Kuva: Scanbox Entertainment

Longlegs on viime vuoden yllätyshittejä: pikkubudjetilla tehty Uhrilampaat-henkinen trilleri, joka otti markkinoinnissaan kaiken irti Nicolas Cagen hyytävästä pahisroolista. Ohjaaja Oz Perkins on pysynyt kiireisenä: The Monkey sai ensi-iltansa helmikuussa, Keeper tulee teattereihin 14. marraskuuta.

Oz Perkins kertoi vuosi sitten Ylelle isästään, Psykoa tähdittäneestä Anthony Perkinsistä:

Netflixissä, Cineastissa ja vuokraamoissa.