Halloween-teollisuus tärisee kauhusta Trumpin Kiina-tullien, ilmastonmuutoksen ja USA:n hallinnon sulun edessä. Uskaltavatko kuluttajat ostaa rajusti kallistunutta tavaraa, pohtii Forbes.


Donald ja Melania Trump juhlivat halloweenia Valkoisessa talossa vuonna 2020. Donald Trump toimi USA:n presidenttinä ensi kertaa 2017–2021. AP-toimitus
Joka vuosi halloween-intoilijat kilpailevat pelottavimman, hauskimman tai nokkelimman asun tittelistä.
Tänä vuonna suurin pukutrendi saattaa olla Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin tullikirjeeksi pukeutuminen. Trumpin toisen kauden kauppapolitiikka on nimittäin saanut USA:n halloween-yrittäjät tärisemään kauhusta.
– Trumpin tullit tuhoavat halloween-teollisuutta, otsikoi CNN.
– Halloween saattaa tuntua tänä vuonna hieman pelottavammalta Trumpin kiinalaistuotteille asettaman 30 prosentin tullimaksun vuoksi, kiteyttää brittilehti Independent.
Ahdinko näkyy myös makeisbisneksessä. CBS:n ja Guardianin mukaan halloween-karkkien ja suklaan hinnan odotetaan nousevan reippaasti sekä tullien että ilmastonmuutoksen takia. Makeisjätti Hershey’s on pyytänyt Trumpin hallintoa sallimaan tullivapauden kaakaolle.
Halloween on Yhdysvalloissa suuri juhla ja valtava bisnes. Trumpin viime keväänä aloittama kauppasota Kiinaa vastaan on tehnyt jo ison loven halloween-rekvisiittaa ja kauhutavaraa myyvien yritysten kukkaroon, sanoo alalla 15 vuotta toiminut Halloween- ja pukuyhdistyksen rahastonhoitaja Chris Zephro CNN:lle.
Halloween-yrittäjä Chris Zephro esittelee naamaria varastolla Santa Cruzissa. AP
Yhdistyksen mukaan noin 90 prosenttia halloween-tuotteista sisältää ainakin yhden ulkomailla, yleensä Kiinassa, valmistetun komponentin.
Zephro sanoo joutuneensa maksamaan tullimaksuja 800 000 euron edestä ja irtisanomaan 15 työntekijää kustannusten takia. Useat maahantuojat keskeyttivät tilauksensa huhtikuussa, koska tavaran tuomisen Yhdysvaltoihin halloween-sesongiksi arvioitiin olevan liian kallista.
Tänä sesonkina juhlatavaraa on siis kaupoissa vähemmän ja se on kalliimpaa. Halloweenin kaltaisen kulutusjuhlan ja sillä elantonsa tekevien yritysten kannalta tilanne on kammottava.
– Tiedän yrityksiä, jotka ovat menneet jo kiinni, Zephro sanoo.
Kulutus ei lopu
Myös kuluttajan naama kalpenee halloween-tuotteiden hintoja katsoessa.
Kansallisen vähittäiskauppaliiton (NRF) kyselyn mukaan 79 prosenttia kuluttajista odottaa tavaran maksavan aiempaa enemmän. NRF:n mukaan keskimääräinen kuluttaja pulittaa halloweenista tänä vuonna 114,45 dollaria.
Koko väestön ennustetaan käyttävän halloweeniin ennätykselliset 13,1 miljardia dollaria, noin 13 prosenttia viime vuotta enemmän.
Makeiset kuuluvat olennaisesti amerikkalaiseen karkki tai kepponen -kulttuuriin. Kuvassa makeisjätti Hersheyn suklaaherkkuja. AP
– Meillä ei ole ollenkaan varaa tähän. Niin, monilla ihmisillä ei ole varaa naamiaisasuun tänä vuonna, sanoo pojalleen The Walking Dead -asua kasannut Reyna Hernandez.
30 dollaria hatusta on ”aivan naurettavaa”, Hernandez tyrmää.
Yhdysvaltalaiset voivat säikähtää kohonneita hintoja, talouslehti Forbes arvioi. Halloween-trendit eivät kuitenkaan ole kadonneet mihinkään: labubut, Addams Family -asut ja muut somen kautta leviävät villitykset luovat sekä yrityksille että lasten vanhemmille painetta pysyä aallonharjalla ja saada tämän hetken hittituotteet hyllylleen.
– Onko kaupoissa tarpeeksi Wednesday Addamsin asuja ja halloween-koristeita kysynnän tyydyttämiseksi, vai luottavatko yritykset varastossa oleviin viime vuoden pukuihin? kysyy Forbes.
”Trump ei ole idiootti”
Trumpin hallinto sanoo CNN:lle, että tullipolitiikka tukee yhdysvaltalaista teollisuutta ”halvan kiinalaisen tuonnin” sijaan.
90 prosentissa amerikkalaisista halloween-tuotteista vähintään yksi komponentti on ulkomailta, usein Kiinasta. Maasta tuodaan myös suoraan esimerkiksi naamareita amerikkaan. Kuva Yiwun kansainvälisiltä markkinoilta Kiinasta huhtikuulta. AP
Halloween- ja pukuyhdistyksen Chris Zephro sanoo, että Trumpin politiikka vahingoittaa hänen kaltaisiaan yhdysvaltalaisia yrittäjiä.
– Haluaisin kovasti keskustella Trumpin kanssa suljetuin ovin, koska hän ei ole idiootti. Hän kävi samoja kursseja kauppakorkeakoulussa kuin minä, joten puhutaanpa suoraan.
– Nämä ovat taloustieteen perusasioita. Maahantuojat joutuvat maksamaan tullit.
Zephron mukaan pahiten kärsivät ne pienet ja keskisuuret yritykset, joiden tuotanto on riippuvaista ulkomaisista tehtaista. Moni aidosti pelkää toimeentulonsa puolesta.
Yritysten ahdingon kruunaa lähes kuukauden kestänyt Yhdysvaltain liittovaltion hallinnon sulku. Koska kongressi ei ole päässyt sopuun rahoituksesta, useiden valtionvirkailijoiden palkanmaksu on keskeytetty.
Koska halloween-yritykset ovat riippuvaisia ulkomaisesta tavarasta, hallinnon sulku viivästyttää tullausta, tavaran toimittamista ja lisää yritysten kustannuksia.
– Logistinen painajainen! Forbes tiivistää.