Puolustus- ja turvallisuusteknologian yritys Summa Defencen tammi-syyskuun pro forma -liikevaihto oli 65,3 miljoonaa euroa. Viime vuonna vastaavaan aikaan se oli 44,4 miljoonaa euroa eli kasvua oli 47 prosenttia, yhtiö raportoi perjantaina.

Pro forma -liikevaihdolla kuvataan laskennallista liikevaihtoa, joka yrityksellä olisi ollut, jos yritysrakenne olisi ollut voimassa koko tarkastelukauden ajan.

Uudella Summa-konsernilla on takanaan nyt ensimmäinen täysi kvartaali. Summa Defence Oyj aloitti toimintansa kesäkuun alussa, kun Summa Defence Oy:n ja Meriaura Group Oyj:n yhdistyivät. Kaupankäynti yhtiön osakkeella alkoi kesäkuun puolivälissä First North -markkinapaikoilla Tukholmassa ja Helsingissä.

Summa-konsernin kannattavuus ei sen sijaan ole kehittynyt odotusten mukaisesti.

– Monessa tytäryhtiössämme kannattavuuskäänne jatkui kolmannella vuosineljänneksellä, mutta ennakoitua hitaammin. Yhtiöistämme Aquamecin ja Uudenkaupungin Työveneen kannattavuus on noussut jo positiiviseksi, ja samaa odotamme lähiaikoina myös Lännen Tractorsilta ja IntLogilta. Sen sijaan uusiutuvan energian liiketoiminnon kannattavuus oli tammi–syyskuussa edelleen heikko, -2,7 miljoonaa euroa, toimitusjohtaja Jussi Holopainen kommentoi osavuosikatsauksessa.

Droonien suunniteluun ja tuotantoon keskittyvän Summa Drones -liiketoiminnan ensimmäinen koe-erävalmistus ukrainalaiskumppanin kanssa on edennyt testilennätysvaiheeseen, ja toimitusvalmius tuotteille on tämän vuoden aikana, yhtiö ilmoittaa.

Satsaukset tulevaisuuteen näkyivät myös konsernin rakentamiseen, mahdolliseen päälistalle siirtymiseen ja yritysjärjestelyihin liittyvissä kuluissa, jotka olivat tammi–syyskuussa kaikkiaan -3,3 miljoonaa euroa.

Summa ilmoitti aiemmin syksyllä selvittävänsä osakkeidensa siirtämistä Nasdaq Helsingin ja Tukholman päälistalle vuoden 2026 aikana.

Summa-konsernin tytäryhtiöiden tilauskanta oli syyskuun lopussa 123 miljoonaa euroa.

– Osa aiemmin odottamistamme hankkeista konkretisoituu loppuvuodelle, ja arvioimme yhtiöidemme kasvun kiihtyvän ja kannattavuuskäänteen jatkuvan loppuvuoden aikana. Arvioimme konsernin koko vuoden pro forma -liikevaihdon olevan 90–110 miljoonaa euroa, yhtiö arvioi osavuosikatsauksessa.

Kaksikäyttötuotteiden tulevaisuudennäkymiä kokonaisturvallisuuden sektorilla yhtiö pitää erinomaisena niin lyhyellä kuin pitkällä aikavälillä. Yhtiö tavoittelee keskipitkällä aikavälillä 500 miljoonan euron liikevaihtoa.

– Tavoittelemme M&A-vetoista ja orgaanista kasvua kolmella painopistealueella, jotka ovat meriteknologiat, maateknologiat ja uudet teknologiat. Missionamme on luoda vahva teollinen perusta innovatiivisille puolustus- ja kaksikäyttöön soveltuville pk-yrityksille yhteiskunnan kokonaisturvallisuuden vahvistamiseksi, ja visiomme on olla edelläkävijä kokonaisturvallisuuden alalla, Summan osavuosikatsauksessa todetaan.

Poimintoja videosisällöistämme