Poliisi tutkii tapahtunutta törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja vammantuottamuksena.

Tilanteessa loukkaantunut lapsi kuljetettiin sairaalaan. Lukijan kuva

Auto törmäsi lapseen suojatiellä Lohjan keskustassa perjantaina iltapäivällä. Länsi-Uudenmaan poliisi kertoo asiasta tiedotteessaan.

Tiedotteen mukaan lapsi loukkaantui tilanteessa, ja hänet toimitettiin sairaalaan tarkastettavaksi.

Poliisi tutkii tapausta törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja vammantuottamuksena. Poliisi huomauttaa esitutkinnan olevan vasta alkuvaiheessa, ja rikosnimikkeet voivat vielä tarkentua.

Poliisi sai hälytyksen tehtävälle noin kello 17.15, ja paikalle lähti useita partioita.

Tilannetta todistanut nainen kertoo Iltalehdelle, että äitinsä ja toisten lasten kanssa kävellyt pieni lapsi ryntäsi yllättäen tielle Linnaistenkadun ja Nahkurinkadun risteyksessä.

– He kaikki kävelivät siinä, ja sitten se lapsi lähti juoksemaan autotielle, ja sitten tuli auto. Auto yritti jarruttaa, mutta törmäsi lapseen, ja lapsi lensi hurjasti siinä autotiellä, nainen kertoo.

Hänen mukaansa lapsi oli tajuissaan ja rauhallinen, kun tätä lähdettiin viemään sairaalaan.

Nainen kertoo, että henkilöautoa kuljettanut vanhempi mies käyttäytyi asiallisesti ja jäi paikalle selvittämään asiaa.