SSAB:n toimitusjohtaja painotti Raahen vierailullaan, että Raahen terästehdas on yhtiölle äärimmäisen tärkeä myös tulevaisuudessa, mutta ei kommentoinut uutta tuotantolaitosta.

Avaa kuvien katselu
Rautaa on valmistettu nykyisin käytössä olevalla masuunitekniikalla yli tuhat vuotta. Raahen terästehdas toimii edelleen vanhalla tekniikalla, mutta tulevaisuudessa tilanne voi olla toinen. Kuva: Rami Moilanen / Yle
SSAB kertoo ensi viikon tiistaina tulevaisuudensuunnitelmistaan Raahen terästehtaalle.
Yhtiön toimitusjohtaja Johnny Sjöström kommentoi asiaa torstaina vieraillessaan Raahen tehtaalla.
Raahen tehtaalla fossiilivapaaseen teräksentuotantoon tähtäävä suunnittelu käynnistyi vuonna 2020, mutta investointipäätöstä uudesta tehtaasta ei kuitenkaan ole vielä tehty.
Yle kysyi Sjöstörmiltä, mikä tällä hetkellä on tilanne Raahen fosiilittoman terästehtaan osalta.
– Meillä on pääomamarkkinapäivä ensi viikon tiistaina, ja sen yhteydessä valotamme tätä kysymystä. Tällä hetkellä voin vain sanoa, että Raahe on meille erittäin tärkeä tehdas.
SSAB:n toimitusjohtaja Johnny Sjöström vieraili Raahessa torstaina. Ruotsalaislähtöinen Sjöström valittiin toimitusjohtajaksi viime vuoden elokuussa.
Sjöströmin mukaan SSAB:lle on tärkeää pitää Raahen tehdas menestyksekkäänä ja säilyttää sen tuotantokapasiteetti.
SSAB uudistaa parhaillaan Oxelösundin tehdastaan valokaariuunilla ja rakentaa ensimmäisen uuden fossiilittoman tuotantolaitoksensa Luulajaan.
Raahe oli toisena vaihtoehtona, mutta yhtiön ensimmäinen fossiiliton terästehdas päätettiin rakentaa Ruotsiin.
Luulajan fossiilittoman terästehtaan investoinnin arvo on 4,5 miljardia euroa, ja sen on määrä valmistua vuonna 2029.
Tulevaisuuden haaste ylituotanto
SSAB:n liiketulos nousi heinä-syyskuussa noin 170 miljoonaan euroon. Yhtiö kasvatti tulostaan 57 miljoonalla eurolla verrattuna vuotta aiempaan.
Kasvu johtuu pääasiassa SSAB Americasin vahvemmasta kehityksestä.
Sjöström kertoo, että SSAB on hyötynyt Yhdysvaltain asettamista tulleista, sillä yhtiöllä on iso osa tuotannosta Yhdysvalloissa.
Sjöströmin mukaan SSAB:n suurin haaste tällä hetkellä on teräksen ylituotanto. Terästä valmistetaan huomattavasti enemmän kuin sitä tarvitaan.
Sjöström uskoo, että tässä ympäristössä SSAB:n on tulevaisuudessa pystyttävä tarjoamaan asiakkaalle jotain ainutlaatuista.
– Pitkällä aikavälillä mielestäni siihen suuntaan meidän täytyy yrityksenä edetä.
Raahen tehdas saa Sjöströmiltä paljon kehuja. Suurin osa Raahen terästehtaan tuotannosta menee Hämeenlinnan kautta maali- ja metallipinnoitettuihin tuotteisiin, putkiin ja paaluihin, eli asiakassegmenttinä rakentamiseen.
– Se on todella hyvä kokonaisuus. Ei herkkä tai haavoittuva, koska se on hajautettu. Jos yksi segmentti tai toimiala menee alas, muut kompensoivat sen, Sjöström sanoo.
– Se antaa meille turvaa, ja mielestäni meillä on täällä hienoja ihmisiä ja paljon innovatiivisuutta. Ja se on jotain, mitä haluamme tulevaisuudessa kehittää ja hyödyntää, hän jatkaa.