Ossi Jaala on joutunut autoineen jo kolmesti peltikolariin vuoden sisällä.


Ossi Jaalan Hongqi-sähköauto sai kylkeensä kunnon lommot.
Ossi Jaala tunnetaan paitsi @junkmail-yhtyeen perustajana myös kovana automiehenä. Kuluneen vuoden aikana automiehen huumori on kuitenkin ollut koetuksella, sillä Jaala on vuoden aikana ollut autoineen kolme kertaa kolarissa. Ja joka kerta kolarin syyllinen on hänen mukaansa ollut se toinen osapuoli.
– Tässä tapahtuneet onnettomuudet lyhykäisyydessään: 1. ajoin liikenneympyrässä ja auto tuli kolmion takaa kylkeen, 2. liityin omalle kaistalleni ja kolmion takaa pakettiauto ajoi minua päin (ja lähti karkuun), 3. ajoin omalla kaistallani ja jonossa seisonut auto päätti peiliin katsomatta lähteä liikkeelle ja suoraan kylkeen, Jaala kommentoi Facebookissa.
Noista tapauksista toinen eli paenneen pakettiauton tapaus uutisoitiin Iltalehdessä alkuvuonna. Silloin Jaalan Mercedes vaurioitui kolarissa, ja hän vaihtoi sen myöhemmin keväällä kiinalaiseen Hongqi-sähköautoon.
Nyt on tapahtunut tuo kolmas kolari ja Jaala on jakanut sosiaalisessa mediassa kuvat autostaan, jonka kylkeen varomaton kaistanvaihtaja on ajanut.
– Viimeisen vuoden aikana mulla on ollut omistuksessa kolme eri autoa joista jokaisella olen ajanut peltikolarin! Mielestäni en ota turhia riskejä, annan tilaa, ennakoin ja pyrin arvioimaan liikennettä kokonaisuutena. Pohdinnan tuloksena yhtäkään näistä sattuneista onnettomuuksista ei olisi voitu välttää muulla tavalla kuin pysymällä kotosalla, Jaala kertoo.
– En ole lain edessä enkä muutenkaan ollut syyllinen yhteenkään näistä onnettomuuksista. Insidentit ovat tapahtuneet, niin kuin tapana on, täysin yllättäen – viimeisin niin, että toinen auto vaihtoi vilkutta kaistaa suoraan kylkeeni, Jaala kertoo ja sanoo, että kaikissa kolareissa on selvitty aineellisilla vahingoilla, eikä loukkaantumisia ole onneksi tapahtunut.
Jaala peräänkuuluttaa nyt sitä, että autoilijat keskittyisivät tiehensä, eikä älypuhelimia selattaisi ajon aikana.
– En syyllistä ketään, vahingot ovat vahinkoja, mutta huomioni mukaan kuljettajien keskittyminen liikenteessä on tänä päivänä todella, todella huonolla tolalla Selaamme liikenteessä puhelimia, sometamme, kirjoitamme viestejä… Valoista tupeksitaan liikkeelle, kun ei huomata kesken Youtube-videon vihreän valon vaihtumista.
Hänen mielestään tarkkaamattomuuteen syyllistyvät myös ammattikuskit.
– Monella niin sanotulla ammattikuljettajalla on kolme laitetta eri kuljetus- ja taksi-appeja, tehdään todella vaarallisia kahden-kolmen kaistan vaihdoksia, kun meinataan ajaa liittymän ohi ja peiliin katsomatta pysähdytään keskelle kaistaa, kun kuljetusappi ilmoittaa kohteesta.
– Katse liikenteeseen, puhelimet pois!, Jaala muistuttaa.
Ossi Jaala tunnetaan @junkmail-yhtyeen keulahahmona. Mikko Räsänen
Postauksen kommenttiosiossa liikenneopettaja tukee Jaalan havaintoja.
– Monet apulaitteet autoissa ovat tehneet korkean tason ajotaidosta tarpeettoman – vähemmälläkin pärjää. Samalla paremmalle ajotaidolle on enemmän kysyntää monimutkaistuneemman liikkennejärjestelmän takia, liikenneopettaja kirjoittaa ja samalla muistuttaa, että ihmisillä tuntuu olevan aiempaa enemmän kiire.
– Ja auton ratissa tehdään kaikkea muuta: some, videot tai jopa syödään tai kokoustetaan. Jokainen kokee olevansa keskimääräistä parempi kuljettaja joka pystyy soveltamaan säännöissä. Liikennepoliisin lakkauttaminen ja liikenteen valvonnan siirtäminen peltipoliiseille. Siinä se cocktail.