Suomen surkeimmassa kuskissa ajetaan tänään Maikkarilla semifinaali. Siinä on jäljellä vielä neljä kilpailijaa, joista yksi pääsee kotiin ennen seuraavassa jaksossa koittavaa finaalia.


Mirja Lahtinen luopui miehensä Markun kanssa autoilusta turhuutena jo yli kymmenen vuotta sitten. He asuvat Helsingissä hyvien julkisten liikenneyhteyksien äärellä. MTV3
Mirja Lahtinen kokee jälleen olevansa valmis saamaan ajolupansa takaisin, mutta toisin käy. Hän ja yksi toinen kilpailija passitetaan finaaliin jo kesken jakson.
– Se oli varmasti ihan oikeutettua, Mirja sanoo Iltalehdelle nyt, kun kuvauksista on jo useampi kuukausi aikaa.
– Vaikka minähän olin ensimmäisenä lähtemässä jo pois. Minun itseluottamukseni on niin hyvä, häntä naurattaa.
Semifinaalissa jäljellä on aluksi neljä kilpaparia. Finaaliin joutuu vain kolme. MTV3
Semifinaalissa kesän keskelle tuotu tekotalvi yllättää kilpailijat. Auton ikkunat ovat jäätyneet, ja näkyvyys on huono. Niitä on skrabattu vain pikkiriikkisen. Tällaista näkee oikeastikin liikenteessä.
– Se on laitonta ihan suoraan sanottuna. Siitä tulee sakot, ohjelman tuomari, entinen poliisi Arttu Kilpeläinen huomauttaa.
Ohjelmaa juontava Constantinos ”Gogi” Mavromichalis lisää puolestaan, että tämä on tällä tuotantokaudella jo toinen kerta, kun tekijät näyttävät näin konkreettisesti, mikä on vaarallista liikenteessä. Ensimmäisellä kerralla kirjoitettiin tekstiviestejä.
– Olemme aiemminkin kokeilleet laittomuuksia, Gogi summaa sarjassa.
Mirjan osalta tämän kertainen laittomuus, ajorata, voisi mennä paremminkin – joutuuhan hän yhä jatkamaan sarjassa, jonka ideana on päästä mahdollisimman aikaisin pois kuvauksista.
– Välillä minulta lähtee lapasesta. Jos Jasmin olisi ollut apukuskinani, olisi varmasti lähtenyt lapasesta vielä useammin, Mirja viittaa tyttäreensä.
Jasmin Lahtinen on tullut suomalaisille tv-katsojille tutuksi 90 päivää morsiamena -sarjaperheestä, jonka realityt löytyvät HBO Maxilta. Warner Bros
Jasmin Lahtinen on tullut tutuksi 90 päivää morsiamena -jenkkirealityssä, jossa hän avioitui Blake-puolisonsa kanssa. Sittemmin he ovat eronneet. Alun perin Jasminin piti toimia äitinsä apurina Suomen surkeimmassa kuskissa, mutta hänen omat työkiirensä sekoittivat pakkaa. Niinpä pelkääjän paikalle istuutui Mirjan Markku-puoliso, joka on toki myös Jasminin isä.
Suomen surkein kuski tänään MTV3:lla kello 21.00 & Katsomossa. Katso kaikki TV-ohjelmat ja lähetysajat Telkun TV-oppaasta.