Joukko on käynyt käsiksi ohikulkijoihin Itä-Helsingissä.


Tyttöporukka on aiheuttanut toiminnallaan tuohtumusta sivullisissa. Pete Anikari
Vuosaaren alueella liikkuva alakouluikäisten tyttöjen joukko herättää huolta, kertoo Ilta-Sanomat.
Lehden tietojen mukaan noin 3–7 hengen ryhmässä liikkuva, iältään noin 10–11-vuotiaiden tyttöjen joukko on käyttäytynyt häiritsevästi satunnaisia vastaantulijoita kohtaan.
IS:lle haastattelun antanut nainen kertoo, että hänen iäkäs äitinsä puuttui sanallisesti tyttöjen huuteluun kauppakeskuksen edustalla.
Tämän jälkeen lapset piirittivät naisen, ottivat hänen hattunsa, uhkailivat ja sylkivät hänen päälleen.
Lapset seurasivat naista aina hänen kotitalonsa rappukäytävään asti. IS:n haastattelema nainen kertoo, että nyt hänen äitinsä pelkää ulos menemistä.
Toinen nainen kertoo IS:lle joutuneensa porukan häiritsemäksi, kun hän oli metrossa.
– He olivat hirvittävän meluisia, tönivät toisiaan ja nahistelivat.
Kun hän puuttui tyttöjen käytökseen jo toistamiseen, yksi tytöistä nappasi hatun naisen päästä ja heitti sen metron lattialle.
Poliisin tietoon on tullut kolme tapausta, joissa epäiltyinä on IS:n haastattelemien ihmisten kuvauksia vastaava joukko.