Uudenkaupungin legendaarisen autotehtaan liukuhihnoilta saattaa tulevaisuudessa tulla kuljetuspanssarivaunuja.


Suomalainen Patria tunnetaan kuusipyöräisistä panssaroiduista miehistönkuljetusajoneuvoistaan. Patria
Uudenkaupungin autotehdasta operoiva Valmet Automotive ja puolustustusjätti Patria ovat allekirjoittaneet aiesopimuksen panssaroitujen ajoneuvojen valmistuksesta ja testauksesta Uudenkaupungin tuotantolaitoksessa.
Valmet Automotiven toimitusjohtaja Pasi Rannus sanoo, että panssaroitujen ajoneuvojen valmistusta ja testausta koskeva aiesopimus Patrian kanssa on konkreettinen osoitus yhtiön autoteollisuuden ulkopuolelle ulottuvan strategian etenemisestä.
– On hienoa, että osaamisellamme on kysyntää myös muiden korkeaa teknologista kyvykkyyttä edellyttävien teollisuudenalojen piirissä. Tämä aiesopimus on meille merkittävä avaus puolustussektorin sopimusvalmistukseen, Rannus sanoo yhtiön tiedotteessa,
Valmet Automotive vahvisti syyskuun alussa uuden strategiansa, jonka mukaan yhtiö tarjoaa teollisen sarjavalmistuksen syvällistä osaamistaan jatkossa myös muille teollisuuden aloille, ei vain autovalmistukseen.
Patrian Protected Mobility -liiketoiminta-alueen johtaja Jussi Järvinen sanoo, että Patria keskittyy toimituksiin nykyisille asiakkailleen ja tuotantokapasiteetin kasvattamiseen vastatakseen Patrian panssaroitujen ajoneuvojen kasvavaan kysyntään.
– Patrian tuotanto on erittäin hyvällä tasolla kaikkien olemassa olevien tilausten toimittamiseen. Etsimme kuitenkin myös lisäkapasiteettia. Siksi Patria harkitsee nyt kumppanuutta myös Valmet Automotiven kanssa panssaroitujen ajoneuvojemme valmistuksessa, Järvinen sanoo samassa tiedotteessa.
Osapuolten mukaan neuvottelut lopullisista sopimuksista ovat käynnissä.
Valtiosta tuli Valmet Automotiven pääomistaja syksyllä 79 %:n omistusosuudella. Kokkilan perheen Pontos omistaa loput 21 prosenttia.
Patrian omistavat Suomen valtio (50,1 %) ja norjalainen Kongsberg Defence (49,9, %)